Syyskuun 15:nnen illalla saimme ensimmäisen tiedon ententen armeijojen hyökkäyksen alkamisesta Makedoniassa. Tämä päivämäärä kiinnitti huomiotamme. Olivathan bulgarialaiset sotilaat jo keväällä ilmoittaneet, että he tuona päivänä lähtisivät rintamalta, ellei sota siihen mennessä olisi päättynyt.
Yhtä merkillepantavaa oli toisaalta, että vastustaja valitsi hyökkäyskohdakseen karuimman vuoriseudun, joka teki läpitunkeutumisen ylenmäärin vaikeaksi, jos bulgarialaisilla joukoilla ja alemmalla johdolla vain oli vähänkin vastustusvoimaa. Luulimme siksi voivamme turvallisesti odottaa tämän taistelun päättymistä ja odotimme vihollisen ankarampaa ratkaisevaa hyökkäystä Vardar-laaksossa. Siellä ja Doiran-järven seuduilla oli jo pitemmän aikaa huomattu englantilaisten valmistelevan hyökkäystä. Täälläkään ei puolustusasemien harvinaiseen vahvuuteen katsoen ollut meidän käsittääksemme mitään vaaraa, jos bulgarialaisten taholta tahdottiin ryhtyä vastatoimenpiteisiin. Lukumäärään nähden Bulgarian ylimmällä sodanjohdolla aivan varmasti oli käytettävissään riittävästi voimia.
Syyskuun 15:ntenä käytyjen taistelujen kulusta ensiksi saapuneet tiedot eivät antaneet mitään aihetta huolestumiseen. Etumaiset asemat oli tosin menetetty. Tässä ei sellaisenaan ollut mitään tavatonta. Pääasia oli, ettei vihollisen ensimmäisenä päivänä ollut onnistunut suoraa päätä murtautua läpi. Myöhemmät tiedot kävivät arveluttavammiksi. Bulgarialaiset oli työnnetty kauemmas pohjoiseen kuin ensin oli voitu otaksua. Ensi taisteluihin osaaottaneilla joukoilla oli nähtävästi ollut sangen vähän taisteluvoimaa ja vielä vähemmän taisteluhalua. Reservit, jotka saapuivat tai joiden piti saapua paikalle, eivät olleet halukkaita asettumaan vihollisen tulen pommitettaviksi. Ne pitivät nähtävästi parempana heittää vihollisille koko taistelukentän, ja vielä kohdalla, joka oli arveluttavan likellä Gradskoa, Makedonian sotanäyttämön kaikkien kulkuteitten solmukohtaa.
Jos Gradsko antautuu tai vihollinen pääsee tykkeineen sen ulottuville, jää oikeanpuolinen bulgarialainen armeija Monastirin tienoilla vaille tärkeintä liikeyhteyttään, sen varustaminen tarveaineilla käy ajan mittaan mahdottomaksi. Mutta myöskin Bulgarian keskimmäiseltä armeijalta, joka oli Vardarin-laakson kahden puolen, on siten katkaistu rautatieyhteys kotiseutuun. Näyttää käsittämättömältä, etteivät bulgarialaiset johtajat huomaa tätä uhkaavaa vaaraa, etteivät he pane kaikkeaan liikkeelle torjuakseen tällaisen kauhean onnettomuuden sotajoukoiltaan.
Päinvastoin kuin Gradskon eteläpuolella olevat bulgarialaiset ovat Vardarin ja Doiran-järvien välillä olevat bulgarialaiset joukot syyskuun 18:nnesta lähtien taistelleet mitä kiivaimmin. Englantilainen yrittää turhaan murtaa täältä tietä itselleen. Vielä kerran ilmenee bulgarialaisen rohkeus ja sitkeä tahto loistavassa valossa. Mutta mitä hyödyttää sankarius Doiran-järven luona, kun Gradskon suunnalla on pelkurimaisuus, vieläpä kenties pahempikin päässyt valtaan?
Turhaan yrittää Saksan sodanjohto pelastaa saksalaisin joukoin Bulgarian armeijan keskiosan tilaa. Mitä auttavat heikot saksalaisryhmät, kun bulgarialaiset oikealla ja vasemmalla lähtevät käpälämäkeen? Vihollista vastaan marssivat saksalaiset pataljoonat kohtaavat tiellä kokonaisia bulgarialaisia rykmenttejä, jotka avoimesti kieltäytyvät taistelemasta. Omituinen kuva. Ja vielä omituisempi on bulgarialaisen miehistön selitys: he menevät kotiinsa vaimojensa ja lastensa luo, tahtovat vielä kerran nähdä kotinsa ja kontunsa ja hoitaa peltonsa. He jättävät upseerinsa useimmiten rauhaan. Jos nämä lähtevät heidän mukanaan kotiin, sitä parempi, mutta jos he tahtovat jäädä kunniankentälle, niin jääkööt yksinään. Bulgarialainen juoksee auliisti apuun, kun saksalainen vihollista vastaan marssiessaan joutuu tiellä ahdinkoon, hän auttaa saksalaista tykistöä taistelukentälle kehnoja tienosia kuljettaessa. Mutta itse taistelun hän jättää saksalaisen huoleksi. Makedonian bulgarialaiset tosin näin menettävät. Mutta bulgarialainen talonpoika todistelee itselleen, että hänellä on kotona tarpeeksi maata, siis hän vaeltaa sinne ja heittää Makedonian puolesta huolehtimisen ja taistelemisen sekä tähänastiset suurvaltasuunnitelmat muiden ihmisten huoleksi.
Saksalainen sotilasjohto, joka on Ochrida-järvelle ulottuvan rintamanosan vastuunalainen komentaja, huomaa näissä olosuhteissa joutuneensa äärimmäisen vaikeaan asemaan. Mitä suinkin saadaan haalituksi kokoon, saksalaisia etappimiehiä, nostoväkeä ja rekryyttejä, pannaan bulgarialaisten keskustaa vahvistamaan, jotta pelastettaisiin Gradsko. Yhä pienemmiksi käyvät sen onnistumisen mahdollisuudet. Kun bulgarialaisten keskusta on näin voimaton, jää ainoaksi pelastukseksi vetää takaisin armeijan sivustat. Sellainen menettely aiheuttaisi vain vähäisiä taktillisia haittoja, sillä Makedoniassa on mainio puolustusasema toisensa takana, ja mitä kauemmaksi pohjoiseen vihollinen joutuu, sitä vaikeampi on sen pitää yllä yhteyttä selkäpuolen kanssa. On tosin myönnettävä, että Vardarin-laaksosta luopuminen heikontaa myös bulgarialaisten selkäyhteyttä. Mutta näyttää ainakin mahdolliselta pelastaa sotajoukkojen pääosa tällä toimenpiteellä.
Tätä saksalaisen armeijaryhmäkomennon päätöstä vastaan esittävät bulgarialaiset sotapäälliköt mitä vakavimpia epäilyksiä. He luulevat joukkojensa vielä voivan pysyä koossa, jopa taistellakin nykyisissä asemissaan. He ovat sitä mieltä, että armeija päinvastoin hajoaa kokonaan, jos sille annetaan peräytymiskäsky.
Tilanne on tosiaan epätoivoinen, epätoivoinen kaikille asianosaisille. Bulgarialaiset valittavat, ettei paikalla ole tarpeeksi saksalaisia joukkoja, että on osittain viety pois entisiäkin. Mutta mitä olisi pari saksalaista pataljoonaa voinut yleisessä romahduksessa? Kuinka monta saksalaista divisionaa olisi pitänyt lähettää Makedonian rintamaa puolustamaan? Saksa ei saata pyrkiä yht'aikaa ratkaisuun länsirintamalla ja lähettää divisioniaan Bulgariaan. Bulgarialainen ei tahdo käsittää, että Saksankin voimilla on rajansa. Bulgarialaisten voimat eivät todellisuudessa olekaan vielä lopussa, lopussa on vain bulgarialaisten taistelutahto.
Meilläkin suuressa päämajassamme on kohtalokkaat kysymykset edessämme. Meidän täytyy koettaa pelastaa Bulgariassa mitä pelastettavissa on. Meidän on lähetettävä apujoukkoja ja aivan heti, kävipä se miten vaikeaksi tahansa. On syyskuun 18:s, kun tämä vaatimus täydessä laajuudessaan käy selväksi. Muistettakoon, miten rajuna juuri nyt riehuu taistelu länsirintamallamme. Joitakin päiviä aikaisemmin amerikkalaiset olivat saavuttaneet suuren voittonsa Maasin ja Moselin välillä, laajemmat hyökkäykset olivat vielä edessä.