Jo ensimmäisenä vuotena oli minulla kunnia saada esittää armeijaosastoni Hänen Majesteetilleen keisarimanööverissä, joka alkoi paraadilla Rossbachin tappelukentällä. Osakseni tuli Kaikkeinkorkein tunnustus, jonka kiitollisena kohdistin edeltäjääni ja joukkoihini. Näinä manööveripäivinä oli minulla kunnia tulla esitellyksi Hänen Majesteetilleen Keisarinnalle. Tätä ensimmäistä kohtausta seurasi myöhemmin vakavana aikana päiviä, joiden kuluessa yhä uudelleen käsitin, mitä tämä korkea rouva oli ylhäiselle puolisolleen, isänmaalle ja minullekin.
IV armeijaosasto kuului minun aikanani Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa Baijerin prinssi Leopoldin armeijantarkastuspiiriin. Sain huomata että hän oli etevä johtaja ja oiva sotilas. Myöhemmin tapasimme toisemme jälleen itäisellä sotanäyttämöllä. Jalosydämisesti prinssi siellä alistui minun johtooni suuren asian hyväksi, vaikka hän palvelusikään nähden olikin minua melkoisesti edellä. Joulukuussa 1908 otin Hänen Majesteettinsa Keisarin käskystä silloisen kenraali v. Bülovin keralla, jonka armeijaosasto niinikään kuului prinssin tarkastuspiiriin, Münchenissä osaa Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa 50-vuotis-virkajuhlan viettoon. Meillä oli tämän johdosta kunnia päästä Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa, iäkkään hallituksenhoitajaprinssi Luitpoldin puheille, joka otti meidät mitä suosiollisimmin vastaan.
Magdeburgia, asemapaikkaani, pitävät ne, jotka eivät sitä tunne, usein liian huonossa arvossa. Se on kaunis vanha kaupunki, jonka Breiter Weg (Leveä tie) ja kunnianarvoisa tuomiokirkko täytyy myöntää nähtävyyksiksi. Linnoituksien hajoituksen jälkeen on niiden rajain ulkopuolelle kohonnut melkoisia, kaikkia ajan vaatimuksia vastaavia etukaupunkeja. Se mitä Magdeburgin lähimmältä ympäristöltä puuttuu luonnonkauneuteen nähden, on osattu korvata laajoilla puistoistutuksilla. Taiteesta ja tieteestäkin on pidetty huolta: niitä edustavat teatterit, konsertit, museot, esitelmät y.m. Tästä näkee, että siellä voi viihtyä sangen hyvin palveluksen ulkopuolellakin, etenkin jos joutuu niin miellyttäviin seurusteluoloihin kuin meidän oli suotu joutua.
Paitsi kaupungissa seurustelimme Braunschweigin, Dessaun ja Altenburgin hoveissa ja lukuisilla maatiloilla. Liian pitkälle veisi luetella niitä kaikkia. Kuitenkin täytyy minun erikoisella kiitollisuudella muistaa joka vuosi uudistuva monipäiväinen käyntimme nykyään 93-vuotiaan kunnianarvoisan isällisen ystävän, ratsuväen kenraali kreivi Wartensiebenin luona Carowissa.
Metsästystilaisuuksistakaan ei ollut puutetta. Lukuunottamatta ensinkään Saksin maakunnan suuria jänis- ja fasanimetsästyksiä pitivät Letzlingenin, Dessaun Mosigkaun, Harzin Blankenburgin ja Altenburgin hovimetsästykset ynnä useiden maatilain ajometsästykset ja ampumaretket huolta siitä, että tarjoutui tilaisuuksia ampua metsäsikoja, kuusipeuroja, hirviä, kauriita ja metsähärkiä.
Yhä enemmän kypsyi minussa vähitellen päätös erota armeijasta. Olin sotilaallisella virkaurallani saavuttanut paljon enemmän kuin olin koskaan voinut toivoakaan. Sotaa ei ollut näkyvissä ja niin ollen pidin velvollisuutena vapauttaa nuoremmille voimille tien eteenpäin ja pyysin vuonna 1911 eroa. Kun juttusepät ovat käyttäneet tätäkin vähäpätöistä tapausta vääristelyihinsä, niin vakuutan nimenomaan, etteivät minkäänlaiset palvelusta koskevat, vielä vähemmän henkilökohtaiset hankaukset olleet aiheena erooni.
Ero rakkaiksi käyneistä monivuotisista suhteista ja varsinkin IV armeijaosastostani, joka oli kasvanut lujasti sydämeeni kiinni, ei minulle ollut helppo. Mutta se oli tehtävä! En aavistanut, että minun muutaman vuoden kuluttua oli uudelleen tartuttava miekkaan ja sitten, samoin kuin entisen armeijakuntanikin, uudelleen palveltava keisaria ja valtakuntaa, kuningasta ja isänmaata.
Pitkän palvelusaikani kuluessa olen tutustunut melkein kaikkiin Saksan heimoihin. Luulen sen vuoksi voivani arvostella, mikä runsaus mitä arvokkaimpia ominaisuuksia kansaamme sisältyy ja kuinka tuskin ainoallakaan toisella maalla koko maailmassa on niin monipuolisia rikkaan henkisen ja sielullisen elämän edellytyksiä kuin Saksalla.
LEPOON SIIRTYMINEN.
Uskollisimman kuuliaisin kiitoksin Keisarilleni ja Kuninkaalleni ja lämpimimmin toivotuksin hänen armeijalleen ja täydellisessä luottamuksessa isänmaamme tulevaisuuteen olin eronnut vakinaisesta palveluksesta, aina kuitenkin jääden sisällisesti sotilaaksi.