Vuonna 1896 tulin lähemmin tekemisiin Reinin maakuntaimme kanssa sen kautta, että minut nimitettiin VIII armeijaosaston esikunnan päälliköksi Coblenziin. Reininmaalaisen iloinen mieli ja ystävällinen aulius tekivät minuun kerrassaan miellyttävän vaikutuksen; mutta tuohon kevyempään vakavain elämänkysymysten kosketteluun ja pohjoissaksalaiseen verraten hempeämielisempään tunteilemisen laatuun täytyi minun suoraan sanoen ensin tottua. Selittäväthän historiallisen kehityksemme kulku ja maantieteellisten ja taloudellisten olojen erilaisuus kyllä täydelleen monta ajatustavan ja tunteen eroavaisuutta. Mutta rikos ja kehno kiittämättömyys on minun mielestäni tämän perusteella väittää, että Reininmaiden tulee päästä eroon Preussista.
Iloinen elämä Reinin varrella saattoi muuten minutkin lumoihinsa ja vietin siellä monta iloista hetkeä.
Alussa oli komentavana kenraalinani kenraali Vogel von Falckenstein, jonka tunsin ennestään, hän kun oli ollut suuressa yleisesikunnassa osastonpäällikkönä ja sotaministeriössä jaostontirehtöörinäni. Hänen paikalleen tuli kuitenkin pian Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Badenin perintösuurherttua.
3 1/2 vuotta sain työskennellä tämän korkean herran rinnalla. Nämä vuodet kuuluvat elämäni ihanimpiin. Hänen jalo luonteensa, jossa ylhäisyys yhtyi valloittavaan sydämellisyyteen, hänen esikuvallinen, väsymätön velvollisuudentuntonsa, johon liittyi sotilaallinen käytös ja lahjakkuus, hankkivat hänelle pian sekä hänen alaistensa että reiniläisen väestönkin rakkauden ja luottamuksen.
Esikunnanpäällikkö-ajallani oli VIII armeijaosastolla 1897 keisarimanööveri. Hänen Majesteettinsa Keisari ja Kuningas oli tyytyväinen sekä paraati- että kenttäpalvelus-esityksiin. Coblenzin juhliin kuului myös keisari Wilhelm I:n muistopatsaan paljastaminen Deutscher Eckissä, siinä ihanassa kohdassa, jossa Mosel vastapäätä Ehrenbreitsteinin linnaa laskee Reiniin.
Sen johdosta että olin lähes neljä vuotta palvellut armeijaosaston esikunnanpäällikkönä, olin saanut niin paljon virkavuosia, ettei nimitykseni jalkaväkibrigadin komentajaksi enää tullut kysymykseen. Siksi minut tämän ajan kuluttua vuonna 1900 nimitettiin 28:nnen divisionan komentajaksi Karlsruheen.
Tätä Kaikkeinkorkeinta käskyä noudatin aivan erikoisella ilolla. Entiset virkatoimisuhteeni perintösuurherttuaan sallivat minun Heidän Kuninkaallisten korkeuksiensa Suurherttuankin ja Suurherttuattaren puolelta kokea sanomattoman armollista hyväntahtoisuutta, josta vaimonikin tuli osalliseksi ja joka oli meille suuri onni. Tämän lisäksi tuli Badenin ihana maa kaikkine maisemakauneuksineen ja herttaisine asukkaineen ja Karlsruhe lukuisine taiteellisine ja tieteellisine rikkauksineen ja seuraelämä, joka käsitti kaikki säätyluokat.
Divisionassa yhdistyvät ensi kerran kaikki kolme aselajia saman komennon alaisuuteen. Divisionankomentajan toimi on näin ollen monipuolisempi, kohoaa pikkuseikkain yläpuolelle ja vaatii tointa, joka etupäässä kohdistuu sodan suuriin tehtäviin.
Harrasta kiitollisuutta tuntien erosin tammikuussa 1903 Karlsruhesta, kun Kaikkeinkorkeimman sotaherrani luottamuksesta jouduin IV:n armeijaosaston päälliköksi.
Otin täten vastaan sanomattoman vastuunalaisen toimen, jossa yleensä pysytään kauemmin kuin muissa sotilasviroissa ja jossa kokonaisuudelle annetaan leima samoin kuin rykmentinkomentajanakin, vaikka tosin korkeampia näkökohtia noudattaen. Toimin muutoin entisten periaatteitteni mukaisesti ja luulen saavuttaneeni menestystä. Ainakin sain nähdä todistuksia alaisteni rakkaudesta, jolle aina olen antanut suuren arvon, se kun on yksi kunnollisen palveluksen ilmeisimpiä kuvastimia, sydäntä ilahuttavalla tavalla, kun 8 1/2 vuotta toimittuani erosin viehättävästä virastani.