Armeijan tilanne näytti paraillaan olevan seuraava: Irtautuminen vihollisesta oli onnistunut. I armeijaosastoa ja 3:tta reservidivisionaa siirrettiin paraillaan rautateitse länteen, kun taas I reserviosasto ja XVII armeijaosasto jalkamarssissa pyrkivät Veikselille. XX armeijaosasto seisoi vielä rajalla paikoillaan.
Olin uuden esikunnanpäällikköni kanssa tilanteen arvosteluun nähden pian yksimielinen. Kenraali Ludendorff oli jo Coblenzista voinut lähettää ensimmäiset kiireellisimmät määräykset, joiden tarkoituksena oli turvata sotatoimien jatkaminen Veikselin itäpuolella. Tähän kuului ensi sijassa, ettei I armeijaosaston lähetyksiä viety liian kauas länteen, vaan että ne suunnattiin Deutsch-Eylauhun, siis XX armeijaosaston oikean siiven taa vihollista kohti.
Kaikki muu täytyi ja voitiin ratkaista vasta meidän saavuttuamme
Marienburgiin armeijan pääkortteeriin.
Keskustelumme oli tuskin kestänyt puolta tuntia kauempaa. Läksimme sitten levolle. Tähän liikenevän ajan käytin perusteellisesti tarkoitukseensa.
Näin matkustimme siis kohti yhteistä tulevaisuutta täydelleen tietoisina tilanteen vakavuudesta, mutta myös täynnä lujaa luottamusta Herraan Jumalaan, urheihin joukkoihimme eikä vähimmin toisiimme. Vuosikausia oli tästä lähtien yhteinen ajatus ja yhteinen toiminta liittävä meidät toisiimme.
Lausun jo heti tässä julki käsitykseni minun ja silloisen yleisesikunnanpäällikköni, sittemmin ensimmäisen kenraalimajoitusmestarin kenraali Ludendorffin välisestä suhteesta. On luultu voitavan sitä verrata Blücherin ja Gneisenaun väliseen suhteeseen. En tahdo puuttua siihen, missä määrin tämä vertaus lähtee oikeista historiallisista perusteista. Kuten edellä olevasta esityksestä näkyy, olin itse ennen vuosikausia ollut yleisesikunnan osastonpäällikkönä. Tämän viranomaisen toiminta edesvastuunalaisen päällikön rinnalla ei Saksan armeijassa ole teoreettisesti määritelty, kuten omasta kokemuksestani tiesin. Yhteistyön laatu ja toistensa täydentäminen riippuu päinvastoin henkilöistä. Kummankinpuolisten toimipiirien rajoja ei siis ole jyrkkään määritelty. Jos esimiehen ja yleisesikunnanpäällikön välinen suhde on oikea, järjestyvät nämä rajat helposti sotilaallisen ja henkilöllisen toimitavan ja molempain luonteenominaisuuksien pohjalla.
Itse olen usein verrannut suhdettani kenraali Ludendorffiin onnelliseen avioliittoon. Kuinka luulee sivullinen voivansa sellaisessa määrätä kummankin ansion tarkat rajat? Ajatukset ja toimet käyvät yhteen ja toisen sanat ovat useinkin vain toisen aatteitten ja tunteitten ilmaisua.
Huomattuani piankin mikä suuriarvoinen mies kenraali Ludendorff oli, pidin yhtenä tärkeimmistä tehtävistäni vapaan vallan antamista tarpeen tullen esikuntapäällikköni nerokkaille ajatuksille, hänen melkein yli-inhimilliselle työkyvylleen ja koskaan lannistumattomalle tarmolleen. Vapaan vallan siihen suuntaan, missä yhteinen kaipauksemme, yhteiset päämäärämme olivat: lippujemme voitto, isänmaamme paras ja rauha, joka olisi kansamme uhrausten arvoinen.
Minun tuli kenraali Ludendorffia kohtaan noudattaa sitä taistelutoverin uskollisuutta, jota kansamme historia nuoresta pitäen meille opettaa, taistelu-uskollisuutta, josta eetillinen ajatustapamme on niin rikas. Ja hänen työnsä ja pyrintönsä, samoin kuin koko henkilöllisyytensä olivat todella tämän uskollisuuden arvoiset. Antakoot muut asiasta minkä arvostelun tahansa! Hänelle, samoin kuin niin useille muillekin suurille ja suurimmille miehillemme on vasta myöhemmin koittava se aika, jolloin kansa kokonaisuudessaan on ihaillen katsova häneen. Mutta minun toivoni on, että isänmaamme yhtä kovan kohtalon alaisena jälleen löytäisi samanlaisen miehen, eheän miehen, voimallisesti itseensä sulkeutuneen, joka tosin on kulmikas ja särmikäskin, mutta samalla niin luotu jättiläismäiseen työhön, että historia tuskin tuntee toista samanlaista. Todella vihasivatkin häntä vastustajat, jotka älysivät hänen merkityksensä!
Vakaumustemme sopusointuun sota- ja valtiollisissa asioissa perustui käsitystemme yhdenmukaisuus taistelukeinojemme käytäntöön nähden. Toisistaan poikkeaville käsityksille löytyi luonnollinen yhteensovitus ja tasoitus, ilman että myönnytyksien tuottama tunne puolella tai toisella olisi milloinkaan sekaantunut asiaan häiritsevästi. Esikuntapäällikköni valtava työ siirsi aatteemme ja suunnitelmamme armeijanjohtomme ja myöhemmin koko ylimmän armeijanjohdon koneistoon, kun se oli meille uskottu. Hänen vaikutuksensa huokui kaikkeen, ei kukaan voinut sitä välttää joutumatta vaaraan tulla syöstyksi yhtenäiseltä radalta. Miten olisikaan muutoin suunnaton tehtävä voitu täyttää, käyttävä voima saattaa täyteen vaikutukseensa?