Elokuun 23 päivän iltana jouduin lyhyellä virkistyskävelyllä Nogatin länsirannalle. Sieltä nähden tarjosivat Saksalaisen ritarikunnan ylpeän linnan, baltilaisen tiiligotiikan suurimman muistomerkin punaiset seinät aivan ihmeteltävän kuvan. Ajatuksiin, joita ylevän ritariajan menneisyys synnytti, sekaantui pakostakin huntuun verhotun tulevaisuuden mietteitä. Mielialan vakavuutta lisäsivät pakolaiset, joita kotimaakunnastani kulki ohitse. Se oli surullinen muistutus, ettei sota kohtaa vain aseellista miestä, vaan että se tuhoamalla turvattomain elinehdot käy ihmiskunnalle tuhatkertaiseksi vitsaukseksi.
Elokuun 24:ntenä lähdin suppeamman esikuntani keralla automobiililla XX armeijaosaston kenraalikomennon luo ja jouduin tällöin sille paikalle, josta pian syttyvä taistelu oli saava nimensä.
Tannenberg! Tuskallisten muistojen sana Saksalaisen ritarikunnan mahdille, slaavilaisen voitontunteen riemuhuuto, yhä veres historian muistoissa huolimatta siitä, että tapahtumasta on kulunut yli 500 vuotta. En ollut vielä tähän päivään saakka koskaan ennen käynyt saksalaisuuden itäisten kulttuurisaavutusten kohtalon kentällä. Yksinkertainen muistopatsas siellä kertoo sankarillisesta taistelusta ja sankarikuolemasta. Seisoimme tämän muistopatsaan läheisyydessä eräinä lähipäivinä, joiden kuluessa Samsonovin venäläisen armeijan kohtalo muodostui tuhoisaksi tappioksi.
Matkalla Marienburgista Tannenbergiin lisääntyivät vaikutelmat siitä sotakurjuudesta, joka oli iskullaan kohdannut onnettomia asukkaita. Teillä tunkeili tavaroineen joukoittain onnettomia pakolaisia, häiriten osaksi vihollista vastaan marssivain joukkojemme liikkeitä.
Kenraalikomennon esikunnassa tapasin sen luottamuksen ja tahdon, joka suunnitelmamme onnistumiselle oli välttämätön. Edullisia olivat nekin vaikutukset, jotka sain joukkojen ryhdistä tällä meidän aluksi arveluttavimmalla kohdallamme.
Päivä ei tuonut mukanaan perusteellista selvitystä, ei Rennenkampfin toimiin enempää kuin Samsonovinkaan liikkeihin nähden. Näytti vain käyvän ilmi, että Rennenkampfin marssinopeus oli koko lailla verkallinen. Syytä emme voineet saada selville. Narewin-armeijaan nähden totesimme, että sen päävoimat etenivät XX armeijaosastoa vastaan. Armeijaosasto siirsi sen painostuksesta takaisinpäin vasenta siipeään. Tämä liike ei ollut millään tavalla arveluttava. Päinvastoin. Perässä tunkeva vihollinen on täten vasemmalle hyökkäysryhmällemme, joka tänään suunnataan Bischofsburgia kohti, yhä enemmän tarjoava oikean sivustansa. Huomiota herättivät sitä vastoin meille arveluttavina ne vihollisen liikkeet, jotka näyttivät suuntaantuvan läntistä sivustaamme ja Lautenburgia kohti. Saimme sen vaikutelman, että venäläinen aikoi siellä sivuuttaa meidät ja aikoinaan sivusta ahdistaa meidän oikeanpuolisen ryhmämme valmistelemaa kiertohyökkäystä. Elokuun 25:s toi meille vähän enemmän selvyyttä Rennenkampfin liikkeistä. Hänen kolonnansa marssivat Angerappista länttä kohti, siis Königsbergiä vastaan. Olivatko venäläiset luopuneet alkuperäisestä toimisuunnitelmastaan? Vai oliko venäläisten johto erehtynyt liikkeihimme nähden ja otaksuiko se joukkojemme pääosan olevan linnoituksessa ja sen luona? Joka tapauksessa ei enää näyttänyt olevan syytä pelkoon, kun Rennenkampfin valtavia massoja vastaan jätimme vain harson. Samsonov liikkui melkoisen vitkastelevasti, päävoimat suunnattuina tänäkin päivänä XX armeijaosastoamme vastaan. Venäläisten oikeanpuolinen sivustaosasto marssi epäilemättä Bischofsburgia kohti, siis XVII armeijaosastoamme ja I reserviosastoamme vastaan, jotka tänä päivänä saapuivat tämän pikkukaupungin pohjoispuolella olevaan seutuun. Mlawan luo keräytyi ilmeisestikin yhä lisää venäläisiä joukkoja.
Tänä päivänä päättyy meidän odotuksemme ja valmistelumme aika. Viemme I armeijaosastomme XX armeijaosaston oikealle sivustalle. Yleinen hyökkäys voi alkaa.
Elokuun 26:s on Lautenburgista Bischofsburgiin pohjoisessa ulottuvan murhaavan kamppailun ensimmäinen päivä. Ei aukottomalla taistelurintamalla, vaan ryhmätaisteluin, ei yhdellä yhtenäisellä sotatoimella, vaan iskujaksolla alkaa draaman suoritus, ja näyttämö on yli sata kilometriä leveä.
Oikealla sivustalla kenraali François johtaa urheita itäpreussiläisiään. Ne tunkeutuvat Usdauta kohti valloittaakseen seuraavana päivänä rynnäköllä eteläisen taistelukentän avaimen tällä kohtaa. Kenraali von Scholtzinkin oiva osasto vapautuu vähitellen puolustuksen kahleista ja alkaa käydä hyökkäykseen. Katkerampi on taistelu jo tänä päivänä Bischofsburgin luona. Iltaan saakka siellä meidän puoleltamme suoritetaan perinpohjaista taistelutyötä. Voimakkailla iskuilla Mackensenin ja Belowin joukot (XVII armeijaosasto ja I reserviosasto) ynnä maanpuolustusväki siellä lyövät hajalle Samsonovin oikean siipiosaston, joka väistyy Ortelsburgiä kohti. Meidän menestyksemme suuruutta ei kuitenkaan ole vielä mahdollinen saada selville. Johtajat odottavat seuraavana päivänä uudistuvaa voimakasta vastarintaa tämän päivän taistelutantereen eteläpuolella. Mutta he ovat täynnään luottamusta.
Silloin näyttää Rennenkampfin puolelta ilmaantuvan uhkaava vaara. Ilmoitetaan erään hänen osastoistaan lähestyvän Angerburgin kautta. Eikö tämä löydä tietä vasemman hyökkäysryhmämme selkään? Lisäksi saapuu huolestuttavia tietoja vasemman siipemme sivustasta ja selkäpuolelta. Siellä liikehtii etelässä voimakkaita venäläisiä ratsujoukkoja. Mahdotonta on saada selville, kulkeeko jalkaväkeä sen perässä. Taistelun jännitys kohoaa korkeimmilleen. Edessämme on pulma: miksi muodostuu asema, jos ratkaisu viipyy vielä päiväkausia, kun alueet ovat niin valtavan laajat ja vihollisen ylivoima niin suuri? Onko ihme, että vakavat mietteet täyttävät monenkin sydämen; että horjuminen uhkaa sielläkin, missä tähän saakka on ollut vain lujinta tahtoa; että epäilykset voittavat alaa sielläkin, missä tähän saakka selvät ajatukset ovat vallinneet kaikkea? Eikö meidän pitäisi uudelleen vahvistaa joukkojamme Rennenkampfia vastaan ja mieluummin jättää toimemme Samsonovia vastaan puolinaisiksi? Eikö ole parempi, ettemme koeta tuhota Narewin-armeijaa, jotta varmasti välttäisimme oman tuhomme? Voitamme sisällisen ristiriitamme, pysymme tekemällemme päätökselle uskollisina ja etsimme edelleenkin hyökkäyksellä kaikin voimin pulan ratkaisua. Oikea siipi siis arvelematta eteenpäin Neidenburgia kohti ja vasen hyökkäysryhmä "matkaan kello 4 aamulla ja toimeen suurimmalla tarmolla", tähän tapaan kuuluu käsky.