Masurin-järvien taistelu.
Vielä ei taistelun pauhu Tannenbergin taistelutantereella ollut vaiennut, kun ryhdyimme valmistelemaan hyökkäystä Rennenkampfin venäläisen armeijan kimppuun. Elokuun 31:senä saapui ylimmältä armeijanjohdolta seuraava sähköohje:
"XI armeijaosasto, kaartin reserviosasto, 8:s ratsuväkidivisiona annetaan käytettäväksenne. Kuljetus on alkanut. 8:nnen armeijan lähin tehtävä on itärajan puhdistaminen Rennenkampfin armeijasta.
Äsken lyödyn vastustajan takaa-ajo Varsovaa kohti liikenevillä joukoilla on suotava sen johdosta, että venäläiset Varsovasta etenevät Schlesiaa kohti.
Ajateltava 8:nnen armeijan käyttämistä edelleen Varsovan suunnalla, kun Itä-Preussin tila sallii."
Käsky oli täydelleen tilanteen vaatimusten mukainen. Se asetti meille selvän päämäärän ja toimitti meille keinot ja neuvot sen saavuttamiseksi. Me luulimme voivamme otaksua, ettei Samsonovin entisestä armeijasta enää ollut jäljellä muuta kuin pirstaleita, jotka joko jo olivat päässeet Narewin taa turviin taikka olivat sinne matkalla. Niiden verestys oli huomioon otettava mahdollisuus. Mutta varmaan siihen kuluisi melko paljon aikaa. Toistaiseksi näytti riittävältä antaa heikkojen joukkojen pitkin eteläistä rajakaistalettamme pitää näitä tähteitä silmällä. Loput kaikki oli vietävä uuteen taisteluun. Ei lisäjoukkojenkaan saanti lännestä sallinut meidän mielestämme nyt vielä lähettää voimia Narew-linjan yli etelään.
Mitä sana "Varsova" sähkösanoman jälkiosassa merkitsee, on meille selvää. Sovitun sotasuunnitelman mukaan piti Itävalta-Unkarin sotavoimain hyökätä Galitsiasta Venäjän-Puolan itäosaan, painopisteenä Lublinin suunta, kun taas saksalaisten voimain tuli Itä-Preussista Narewin poikki ojentaa liittolaiselle kättä. Se oli suuri ja kaunis ajatus, vaikka siinä asiain nykyisellä kannalla oli arveluttavia heikkouksia. Se ei ottanut huomioon, että Itävalta-Unkari Serbian rajalle lähetti voimallisen sotajoukon, eikä sitä, että Venäjä jo pari viikkoa sodan syttymisen jälkeen saattoi olla rajalla, että Itä-Preussiä vastaan oli lähetetty 800.000 moskovalaista ja kaikkein vähimmin sitä, että tuuma jo rauhan aikana kaikkine yksityisseikkoineen kavallettaisiin Venäjän yleisesikunnalle.
Nyt on Itävalta-Unkarin armeija liian rohkean hyökkäyksen jälkeen venäläistä ylivoimaa vastaan joutunut mitä vaikeimpiin rintamataisteluihin, meidän kykenemättä tällä hetkellä suoranaisesti auttamaan, vaikka sidommekin suuria vihollisvoimia. Liittolaisen tulee koettaa kestää, kunnes olemme vielä Rennenkampfinkin lyöneet. Vasta silloin voimme ryhtyä auttamaan, vaikkakaan emme koko voimallamme, niin kuitenkin sen suurimmalla osalla.
Rennenkampf on, kuten olemme maininneet, linjalla Deime—Allenburg—Gerdauen—Angerburg. Mitä vihollissalaisuuksia Masurin-järvien kaakkoispuolisessa seudussa piilee, sitä emme tiedä. Ainakin Grajewon seutu näyttää epäilyttävältä. Siellä on paljon levottomuutta. Vielä epäiltävämpi on Niemenin-armeijan selkäpuolella oleva seutu. Siellä marssitaan herkeämättä ja liikutaan ja kaikesta päättäen edetään lounatta ja länttä kohti. Rennenkampf saa epäilemättä lisävoimia. Venäläiset reservidivisionathan on kotimaassaan saatu taistelukuntoon. Ehkä on niinikään saatu vapaaksi vielä muutamia armeijaosastoja, joita Venäjän ylin armeijanjohto ei enää luule tarvitsevansa Puolassa olevia itävaltalaisia vastaan. Lähetetäänkö nämä joukot Rennenkampfille tai hänen läheisyyteensä joko suoranaiseksi avuksi tai antamaan meille isku odottamattomalta suunnalta?
Rennenkampfilla on, mikäli voimme arvostella, yli 20 jalkaväkidivisionaa. Hän on alallaan ja jää yhä alalleen meidän joukkojemme saapuessa lännestä junilla ja marssiessa taisteluun häntä vastaan. Miksi ei hän käytä suurimman heikkoutemme aikaa, joukkojemme väsymyksen aikaa, niiden taajaa keskitystä Tannenbergin taistelukentälle hyökätäkseen kimppuumme? Miksi hän jättää meille aikaa joukkojemme selvittelyyn, uuteen sijoittumiseen, lepoon, apujoukkojen tuontiin? Onhan venäläinen päällikkö tunnettu oivaksi sotilaaksi ja kenraaliksi. Venäjän sotiessa Itä-Aasiassa kaikui Rennenkampfin nimi kirkkaammin kuin minkään muun venäläisen johtajan. Oliko hänen silloinen maineensa liioiteltu? Vai onko kenraali väliajalla menettänyt sotilaalliset ominaisuutensa?