Sotilaan ammatti on usein hämmästyttävän nopeaan uuvuttanut voimallisiakin luonteita. Siellä, missä vuosi takaperin vielä oli toimitarmoista älyä, eteenpäin tunkevaa tahtoa, on ehkä nyt vain hedelmätön pää ja raukea sydän. Tämä on jo usein ollut sotilaallisen suuruuden traagillinen kohtalo.
Olemme avanneet ja taas sulkeneet Rennenkampfin syntikirjan Tannenbergiin nähden. Lähtekäämme nyt ajatuksissamme hänen pääkortteeriinsa Insterburgiin, emme häntä syyttääksemme, vaan käsittääksemme.
Samsonovin tappio osoitti kenraali Rennenkampfille, ettei saksalaisten 8:nnen armeijan pääosa ollutkaan Königsbergissä, kuten hän oli otaksunut. Suuria voimia hän kuitenkin edelleenkin otaksuu olevan tässä valtavassa varuspaikassa. Uskalletulta, liian uskalletulta tuntuu sen vuoksi marssia sen sivu ja Allensteinin seuduilla hyökätä voitollisen saksalaisen armeijan kimppuun. Vähintään se olisi epävarma yritys. Turvallisempaa on jäädä Kurisches Haffin ja Masurin-järvien välisiin lujiin puolustusasemiin. Näitä asemia vastaan eivät saksalaiset ensinkään voi pohjoisen puolelta käyttää kierto- ja saartotemppujaan, etelän puolelta se on sangen vaikeata. Jos he taas hyökkäävät rintamaa vastaan, syöksytään varalla olevin valtavin reservein heidän tykkitulen runtelemain joukkojensa kimppuun. Jos he uskaltavat tunkeutua järvialueen kannasten kautta, mikä näyttää epätodenmukaiselta, niin hyökätään pohjoisesta heidän kiertokolonnainsa vasempaan sivustaan, samalla kuin Grajevon suunnalta heidän oikeata siipeään ja selkäänsä vastaan työnnetään uudestaan muodostettu taisteluryhmä. Ellei mikään tästä kaikesta onnistu, niin hyvä — palataan sitten Venäjälle. Venäjä on suuri, linnoitettu Niemenin linja lähellä. Ei mikään pakollinen sotatoimi kiinnitä Rennenkampfia sen koommin Itä-Preussiin. Suunniteltu yhteistoiminta Samsonovin kanssa on mennyt myttyyn ja koska hänen armeijansa toivorikkaassa etenemisriennossaan tuhoutui, niin on parasta nyt olla varovainen.
Näin Rennenkampf saattoi ajatella. Ja arvostelijat väittävät, että hän todella näin ajattelikin. Suurta päätöstä ei tosin kuvastu missään kohden tätä ajatuksenjuoksua. Se ei liiku mitään rohkeita ratoja. Siitä huolimatta voi sen toteuttaminen tuottaa meille melkoisia suoranaisia vaikeuksia ja vaikuttaa arveluttavalla tavalla idän yleiseen tilanteeseen. Niemenin-armeijan suuri ylivoima mieslukuun nähden olisi riittänyt hajoittamaan meidän nyt vahvistetunkin 8:nnen armeijan. Rennenkampfin ennenaikainen peräytyminen taas riistäisi meiltä uusien sotatoimiemme hedelmät ja tekisi meille Varsovan suunnan ja samalla Itävallan avustamisen toistaiseksi mahdottomaksi.
Meidän täytyy siis olla samalla sekä varovaisia että toimeliaita. Tämä kaksinainen vaatimus antaa nyt alkaville liikkeillemme omituisen luonteen. Rakennamme leveän rintaman, joka ulottuu Willenbergistä Königsbergin seuduille saakka. Ennen syyskuun 5:ttä tämä on suurin piirtein tehty, sitten alkaa eteneminen. Neljä armeijaosastoa (XX ja XI ynnä I reserviosasto ja kaartin reservi) ynnä Königsbergin joukot, siis verraten suuret voimat, ryhtyvät toimiin Angerburgin—Deimen linjaa, siis vihollisen rintamaa vastaan. Kaksi armeijaosastoa (I ja XVII) lähetetään tunkeutumaan järvialueen kautta; 3:s reservidivisiona seuraa Masurin-järvien eteläpuolitse kiertävän siipemme oikeanpuolisena päätteenä, kun taas 1:nen ja 8:s ratsuväkidivisiona pysyttelee osastojen takana valmiina ratsastamaan eteenpäin, heti kun järvikannakset on avattu. Tässä voimamme Rennenkampfin sivustaa vastaan. Toiset suhteet siis kuin niissä liikkeissä, jotka johtivat Tannenbergin voittoon. Pakko turvata joukkomme Rennenkampfin suuria reservejä vastaan saa meidät täten ryhmittämään voimamme. Näinkin leviää hyökkäysrintamamme, jossa seisoo 14 jalkaväkidivisionaa, 150 kilometrin pituiseksi. Onko vastustaja sen puhkaiseva?
Lähestymme syyskuun 6:ntena ja 7:ntenä venäläisten puolustuslinjoja ja tilanne alkaa käydä selvemmäksi. Suuria venäläisjoukkoja Insterburgin ja Wehlaun luona, ehkä vielä suurempia Nordenburgin pohjoispuolella. Ne pysyvät toistaiseksi alallaan eivätkä häiritse järjestäytymistämme taisteluun rintamansa edustalla.
Molemmat oikeanpuoliset armeijaosastomme, I ja XVII, alkavat syyskuun 7:ntenä murtautua järvijonon läpi, 3:s reservidivisiona lyö Biallan luona loistavassa taistelussa XXII venäläisen armeijaosaston toisen puoliskon hajalle. Uuden sotatoimemme ratkaiseva vaihe on edessä. Seuraavina päivinä saamme nähdä, onko Rennenkampf päättänyt ryhtyä vastahyökkäykseen, onko hänen tahtonsa siihen yhtä voimallinen kuin keinot. Sen melkoisen ylivoiman lisäksi, joka hänellä jo ennestään on, näyttää taistelukentälle saapuneen vielä lisää kolme reservidivisionaa. Odottaako venäläisten johtaja vielä enempää? Venäjällä on länsirintamallaan yli 3 miljoonaa taistelevaa sotamiestä; Itävalta-Unkarin sotavoimat ja meidän ovat tästä tuskin kolmasosa.
Syyskuun 8:ntena syttyy taistelu koko rintamalla. Rintamahyökkäyksemme ei edisty, parempi on menestys oikealla suvellamme. Siellä ovat molemmat armeijaosastot murtaneet järvisulun ja etenevät nyt pohjoista ja koillista kohti. Päämääränämme ovat nyt vastustajan selkäyhteydet. Ratsujoukoillamme näyttää olevan sinne vapaa tie.
Syyskuun 9:ntenä taistelu riehuu edelleen, Angerburgista Kurisches Haffiin saakka ei rintamalla ole sanottavaa menestystä, järvien itäpuolella sitä vastoin meikäläiset rohkeasti etenevät, vaikk'eivät molemmat ratsuväkidivisionamme kykenekään murtamaan odottamatonta vastarintaa niin nopeaan kuin olisi suotavaa ollut. 3:s reservidivisiona lyö monta vertaa lukuisamman vastustajan Lyckin luona ja vapauttaa meidät siis kaikesta huolesta etelän puolelta.
Mutta miten ovat sitä vastoin pohjoisessa asiat? Lentäjämme luulevat nyt selvään erottavansa kaksi vihollisen armeijaosastoa Insterburgin luona ja sen länsipuolella ja vielä yhden armeijaosaston on huomattu marssien lähenevän Tilsitistä päin. Mikä on oleva ohuiksi venytettyjen, rintamataistelua käyväin armeijaosastojemme kohtalo, jos niitä vastaan syöksyy 100-pataljoonainen venäläinen ihmisvyöry lujan yhtenäisen tahdon johtamana? Onko näin ollen järkeä siinä, että me tämän syyskuun 9:nnen iltana sanomme ja toivottelemme: "Rennenkampf, älä väisty rintamastasi, jota emme voi valloittaa, poimi laakereita hyökkäämällä keskustastasi!" Luotimme nyt täydelleen siihen, että me voimallisesti jatkamalla sivustahyökkäystämme voisimme jälleen riistää nämä laakerit vihollisten johtajalta. Valitettavasti venäläinen johtaja älyää nämä ajatuksemme; hän ei uskalla ryhtyä niitä voimakeinoilla vastustamaan, ja laskee siksi aseensa.