Syyskuun 9:nnen ja 10:nnen välisenä yönä tunkeutuvat tiedustelijamme Gerdauenin luona vihollisen juoksuhautoihin ja huomaavat ne tyhjiksi. "Vastustaja peräytyy." Tämä sanoma tuntuu meistä uskomattomalta. I reserviosasto tahtoo paikalla edetä Gerdauenista Insterburgia kohti. Kehoitamme varovaisuuteen. Vasta syyskuun 10:ntenä puolenpäivän aikaan täytyy meidän uskoa, että tuo epätodenmukainen ja toivomaton tieto on oikea. Vastustaja on todella aloittanut yleisen peräytymisen, vaikka siellä täällä vielä tekeekin tiukkaa vastarintaa, jopa hajanaiseen hyökkäykseen työntää meitä vastaan suuria joukkoja. Koko rintamamme etenee, minkä ehtii. Nyt meidän tulee saada oikean siipemme osastot ja ratsudivisionamme suunnatuiksi jyrkkään koillista kohti Insterburgista Kownoon johtaville vihollisen yhteyslinjoille.
Riennämme eteenpäin! Jos milloinkaan ja missään, on kärsimättömyys nyt ymmärrettävissä. Rennenkampf väistyy arvelematta. Hänkin näyttää olevan kärsimätön. Meidän kärsimättömyytemme tähtää menestykseen, hänen tuottaa sekaannusta ja hajaannusta.
Niemenin-armeijan osastot marssivat osaksi kolminkertaisissa taajaan lähekkäin sulloutuneissa kolonnissa Venäjälle päin. Liikkeen suoritus on verkallinen, sitä on suojattava työntämällä vahvoja voimia perässä tunkevia saksalaisia vastaan. Siitä syystä varsinkin käydään syyskuun 11:ntenä veristä taistelua Goldapista Pregeliin saakka.
Tämän päivän iltana selviää meille, ettei takaa-ajon suorittamiseen enää ole käytettävänä kuin muutama päivä. Yleisen aseman kehitys itäisellä sotanäyttämöllä alkaa vaikuttaa koko painollaan. Tiedämme enemmän aavistamalla kuin varmoista lähteistä, että liittolaisemme sotatoimet Puolassa ja Galitsiassa ovat kärsineet haaksirikon. Missään tapauksessa ei ole ajattelemistakaan, että voisimme hyökätä Rennenkampfin perässä Niemenin taa. Mutta jottei sotatoimemme suurissa piirtein vielä viime hetkessä epäonnistuisi, tulee vihollisarmeija saada niin heikonnetuksi ja runnelluksi, ennenkuin se saapuu Niemenin linjan suojaan, että joukkojemme pääosa voidaan vapauttaa yhteistyöhön Itävalta-Unkarin armeijan kanssa; tämä on käynyt kiireelliseksi pakoksi.
Syyskuun 12:ntena 3:s reservidivisiona saavuttaa Suvalkin, on siis Venäjän puolella rajaa. Stallupönenin eteläpuolella I armeijaosastomme on vähällä saada Rennenkampfin eteläisen siiven saarrokseen. Eräiden takaa-ajavain joukkojen suoritukset ovat loistavat. Ne marssivat ja taistelevat ja marssivat taas, kunnes sotamiehet uupumuksesta sortuvat. Toiselta puolen poistamme jo tänään kaartin reserviosaston taistelurintamasta, varataksemme sen uusiin tehtäviin.
Tänä päivänä saapuu ylikomentomme Insterburgiin, joka syyskuun 11:nnestä alkaen on jälleen saksalaisten käsissä. En siis vain ajatuksissani, vaan todellisuudessakin olen leveää itäpreussilaista valtatietä pitkin tullut ohi voitokkaiden itää kohti rientävien joukkojemme ja länteen päin kulkevain venäläisten vankikolonnain Rennenkampfin tähänastiseen päämajaan. Vast'ikään tyhjentyneissä huoneissa merkillisiä venäläisen puolikulttuurin jälkiä. Hajuvesien, juhtinahan ja savukkeiden tunkeileva haju ei voi hälventää muita löyhkiä.
Tarkalleen vuotta myöhemmin ajoin eräänä sunnuntaina päivän kestäneeltä metsästysretkeltä palatessani Insterburgin kautta. Automobiiliani ei laskettu ajamaan torin poikki, täällä kun piti vietettämän kiitosjuhlaa sen johdosta, että kaupunki oli vapautettu venäläisvaarasta. Minun täytyi kiertää toista tietä. Sic transit gloria mundi! Minua ei tunnettu.
Syyskuun 13:ntena joukkomme saapuvat Eydtkuhneniin ja ampuvat takaisinpäin tulvivien venäläisten laumoihin. Tykinammuksemme repivät hajalleen taajaan sulloutuneet joukot, laumavaisto ajaa ne jälleen kokoon. Valitettavasti emme tänäänkään pääse Wirballenin—Wylkowyszkin suurelle valtatielle. Vihollinen tietää, että tämä tuottaisi tuhon suurelle osalle sen ryhdittömiksi tulleista joukoista. Tien eteläpuolella se syytää sen vuoksi uupuneita joukkojamme vastaan kaikki, mitä sillä vielä on käytettävänään taistelunhaluista väkeä. Yksi ainoa päivä on meillä enää käytettävänämme takaa-ajoon. Sen kuluttua ovat Rennenkampfin joukot paossaan päässeet Olitan—Kovnon—Vilenyn välisen Niemenin osan länsipuolella oleviin metsä- ja suoseutuihin. Sinne emme voi tunkeutua niiden perässä.
Syyskuun 15:ntenä taistelut päättyivät. Masurin-järvien taistelu päättyi Venäjän puolella 4 päivää kestäneen takaa-ajon jälkeen, jolla meikäläiset etenivät yli 100 kilometriä. Joukkojemme pääosa oli taistelujen päättyessä valmiina käytettäväksi toisaalla.
En voi tässä tehdä selkoa enää niistä loistavista töistä, joita von der Goltzin maanpuolustusdivisiona ja muut maanpuolustusjoukot näinä päivinä suorittivat eteläisellä raja-alueella ja oikeaa sivustaamme suojellessaan melkein aina Veikseliä myöten; ne kävivät siellä hyökkäykseen monta vertaa lukuisampaa vihollista vastaan. Lopputaisteluja näissä kamppailuissa kesti vielä senkin jälkeen, kuin olin eronnut 8:nnen armeijan komennosta. Joukkomme olivat silloin tunkeutuneet Ciechanowoon, Przasnysziin ja Augustowoon saakka.