"Syyskuun 13:ntena 14.
"Takaa-ajo päättyy huomenna. Voitto näyttää olevan täydellinen. Hyökkäys Narewia kohti ratkaisevaan suuntaan mahdollinen noin 10 päivän kuluttua. Mutta Itävalta pyytää Romanian vuoksi suoranaista avustusta siten, että armeija siirretään Krakovaan ja Ylä-Schlesiaan. Käytettävänä sitä varten neljä armeijaosastoa ja yksi ratsuväkidivisiona. Yksin junallakuljetus kestää noin 20 päivää. Pitkät marssit itävaltalaisten vasemmalle siivelle. Apu saapuisi sinne liian myöhään. Pyydän ratkaisua. Armeijan pitäisi joka tapauksessa säilyttää itsenäisyytensä."
Tämä lähetettiin samana päivänä, jona Rennenkampf alkoi kadota Niemenin rämeihin menetettyään ei vain muutamia höyheniä, vaan kokonaisen siiven ja muutoinkin koko lailla pahoin pideltynä.
Ylin armeijanjohto vastaa meille syyskuun 14:ntenä
"Sotatoimia Narewin poikki ei itävaltalaisten nykyiseen tilaan nähden enää pidetä menestystä lupaavina. Itävaltalaisten suoranainen avustaminen valtiollisista syistä tarpeen.
Sotatoimet Schlesiasta käsin tulevat kysymykseen.
Armeijan itsenäisyys säilytetään yhteistoiminnassakin itävaltalaisten kanssa."
Siis kuitenkin! — —
On olemassa eräs kirja, "Sodasta", joka ei milloinkaan vanhene. Clausewitz on sen kirjoittaja. Hän tunsi sodan ja tunsi ihmiset. Meidän tuli kuulla hänen neuvojaan, ja kun niitä noudatimme, oli se meille siunaukseksi. Päinvastainen tuotti onnettomuutta. Hän varoitti sekoittamasta politiikkaa sodankäyntiin. Kaukana siitä, että nyt näillä sanoilla tahtoisin tuomita silloin saamani käskyn. Vaikka saatoinkin vuonna 1914 ajatuksin ja sanoin arvostella, nyt olen päättänyt oppimääräni karkean todellisuuden koulussa, liittosotaa johtamalla. Kokemus vaikuttaa arvosteluun lieventävästi ja osoittaa sen epäpätevyydenkin! Usein tosin olisimme voineet sodan kuluessa viehättyä ajattelemaan: "Hyvä sen, jonka sotilaallinen omatunto on kevyempi kuin meidän, joka helpommin kuin me voittaa sotilaallisen vakaumuksen ja valtiollisten vaatimusten ristiriidan." Valtiollinen virsi, kehno virsi! Minä ainakin olen sodan aikana harvoin kuullut tässä virressä sopusointuja, sopusointuja, jotka olisivat sotilaan sydämessä herättäneet vastakaikua. Toivottavasti on onni toisille tässä suhteessa suosiollisempi kuin meille, jos isänmaan hätä jälleen kerran vaatisi taisteluun!
Syyskuun 15:ntenä minun täytyi erota kenraali Ludendorffista. Hänet oli nimitetty Ylä-Schlesiassa muodostettavan uuden 9:nnen armeijan esikunnanpäälliköksi. Jo syyskuun 17:ntenä Hänen Majesteettinsa Keisari määräsi kuitenkin, että minun tuli ottaa vastaan tämän armeijan johto, mutta samalla myös pitää Itä-Preussin suojaksi jätettävän 8:nnen armeijan johto, jota armeijaa heikennettiin siten, että se 9:nnelle luovutti kaartin reserviosaston, XI, XVII ja XX armeijaosaston ynnä 8:nnen ratsuväkidivisionan. Ero tähänastisesta yleisesikunnanpäälliköstäni oli siis vain pieni välikohtaus. Mainitsen tämän vain siksi, että tästäkin seikasta on tehty kaikenlaisia vääristeltyjä juttuja.