SOTATAPAUKSET VUODEN 1916 LOPPUUN.
Romanian-sotaretki.
Mitä Romaniaan tulee oli valtiollinen asemamme sotavuosien 1915-16 kuluessa asettanut sekä politiikkamme johdolle että armeijanjohdollemmekin tavattoman suuria vaatimuksia. Helppohintaista viisautta on ankarasti arvostella silloisia vastuunalaisia virastojamme ja henkilöitämme siitä, että Romania liittyi vihollistemme joukkoon ja että sotilaalliset varustuksemme uutta vastustajaamme vastaan olivat riittämättömät. Moiset arvostelut, jotka enimmäkseen perustetaan mielivaltaisiin väitteihin todellisia tapauksia tuntematta, tuovat mieleeni sen, mitä Fichte on lausunut "Puheissa Saksan kansalle"; hän puhuu kirjailijoista, jotka vasta sitten, kun ovat nähneet menestystä, tietävät, mitä olisi ollut tehtävä.
Tuskin lienee epäilemistä, että entente meidän asemassamme olisi viimeistään vuonna 1915 tehnyt lopun Romanian vaarasta taikka ehkä oikeammin sanoen Romanian uhkaavasta sotilaallisesta asemasta, ja tietysti käyttäen samanlaisia keinoja kuin se Kreikkaakin vastaan käytti. Romanian ajoi sodan pyörteeseen ententen uhkavaatimus kesällä 1916, kuten myöhemmin on tullut ilmi. Sitä vaadittiin joko käymään viipymättä hyökkäykseen tai muutoin ainaiseksi luopumaan laajennustuumistaan. Semmoinen ratkaisu olisi kuitenkin ollut niin väkivaltaista politiikkaa, ettei se ilman pakottavinta hätää olisi meillä voinut saada kannatusta. Meidän tuli mielestämme kohdella Romaniaa siistimmin, arvatenkin siinä toivossa, että se kaivaisi oman hautansa. Tämä kyllä tapahtuikin, mutta minkä pulmien ja uhrien jälkeen!
Romanian osanotto sotaan vastustajaimme puolella kävi Itävalta-Unkarin itärintaman luhistuessa todenmukaiseksi. Ei ehkä olisi ollut mahdotonta torjua tätä vaaraa vielä silloinkin, jos saksalaiselta taholta suunniteltu suuri vastahyökkäys Karpaateille saakka tunkeutunutta venäläisten eteläsiipeä vastaan olisi voitu toteuttaa. Mutta Itävalta-Unkarin linjain yhä uudistuvan luhistumisen vuoksi ei tästä sotatoimesta tullut totta. Hyökkäysvoimat katosivat puolustusrintamiin. Itärintaman taisteluiden näin kehittyessä oli Saksan ylin armeijanjohto elokuun puolivälissä yksissä neuvoin kenraali Zekovin kanssa pulan torjumiseksi päättänyt Bulgarian siipiarmeijoilla iskeä ankaran iskun Salonikin luona olevia ententevoimia vastaan. Ajatus oli sekä valtiolliselta että sotilaalliselta kannalta täydelleen hyväksyttävä. Jos aie onnistui, niin oli syytä odottaa, että Romania pelästyisi ja että sen ilmeiset toiveet yhteistoiminnasta Sarrailin kanssa raukeisivat. Romania olisi sen vuoksi ehkä jo silloin saatu asettumaan, jos Sarrail olisi voitettu ja melkoisia bulgarialaisia voimia siten olisi vapautunut muualla käytettäviksi. Saksan ylin armeijanjohto tosin juuri tämän bulgarialaisten hyökkäyksen johdosta aluksi tavallaan joutui sotilaalliseen ristiriitaan. Kun sen nimittäin oli pakko samalla koota Pohjois-Bulgariaan joukkoja vaikuttaakseen lauhduttavasti romanialaisten päivä päivältä vahvistuvaan sodankiihkoon, niin koottiin valtiollisista syistä Tonavalle voimia, joita olisi voitu käyttää Makedonian rintamalla hyökkäykseen Sarrailia vastaan. Saksan ylimmän armeijanjohdon menettely saa selityksensä toiselta puolen luottamuksesta, joka sillä oli Bulgarian armeijan hyökkäystehoon, toiselta puolen siitä, että se arvosteli Salonikin luona olevat vihollisvoimat jonkun verran heikommiksi kuin ne todellisuudessa olivat. Etenkin erehdyttiin sinne ilmestyneiden, uudestaan muodostettujen serbialaisten joukkojen merkitykseen nähden, joita joukkoja oli 6 jalkaväkidivisionaa.
Bulgarialaiset pääsivät hyökkäyksessään Makedoniassa tosin vasemmalla sivusta-armeijalla etenemään Strumalle saakka, mutta oikea siipi ei sitä vastoin päässyt tunkeutumaan Vodenan suunnalle. Yritys seisahtui siellä syistä, joiden pohtiminen tässä veisi liian pitkälle. Bulgarialainen jalkaväki taisteli tässäkin tilaisuudessa taas oivallisesti hyökkäyksessä, vaikka se osoittikin enemmän sankarillisuutta kuin sotatottumusta. Mainetta se sai, menestys jäi saamatta. Makedonian hyökkäyksen näin päättyessä Saksan ylin armeijanjohto joutui uuteen vaikeaan käänteeseen. Romanian sotakiihko kasvoi kasvamistaan. Oli luultavaa, että Bulgarian sotatoimien pysähdys Makedoniassa vaikuttaisi Bukarestin valtiollisiin piireihin sotaan yllyttävästi. Tuliko Saksan ylimmän armeijanjohdon nyt antaa bulgarialaisten lopullisesti keskeyttää hyökkäyksensä, kuljettaakseen nyt tuntuvasti lyhennetyiltä Makedonian rintamilta suuria bulgarialaisia voimia Pohjois-Bulgariaan, vai tuliko sen uskaltaa siirtää Tonavalle jo kootut voimat Makedoniaan yrittääkseen siellä vielä kerran romanialais-gordilaisen solmun aukaisemista miekalla? Romanian sodanjulistus päästi ylimmän armeijanjohdon epätietoisuudesta.
Tälle kannalle olivat olot Tonavan eteläpuolella pääpiirtein kehittyneet. Asema Transsylvanian alppien pohjoispuolella ei ollut suinkaan kevyempi. Romania varusteli julkisesti, kun taas Saksan länsirintaman ja Itävalta-Unkarin itä- ja etelärintaman taistelut kuluttivat kaikki, mitä ylimmillä armeijanjohdoilla suinkin oli reservejä käytettävänään taikka mitä vielä voitiin ottaa semmoisilta rintamanosilta, jotka eivät silloin olleet hyökkäyksen alaisia. Romaniaa vastaan ei luultu voitavan vapauttaa voimia. Noudatettiin sitä itsessään oikeata periaatetta, ettei valtiollisista syistä pidetty toimettomina sotavoimia, joita paraikaa taistelutantereilla välttämättä tarvittiin.
Siitä johtui, että Romanian sodanjulistus elokuun 27:ntenä tapasi meidät uuteen viholliseen nähden melkein täydellisen turvattomuuden tilassa. Olen seikkaperäisemmin esittänyt tämän olojen kehityksen siksi, että sen suuren pulan syntyminen, jossa mainitusta päivästä lähtien olimme, kävisi ymmärrettäväksi. Tällaisen pulan olemassaoloa ei voida hevillä kieltää, vaikka sotaretki sitten suoritettiinkin menestyksellisesti.
Vaikka neliliiton puolelta voitiinkin ryhtyä vain riittämättömiin valmistuksiin Romanian taholta tulevan vaaran torjumiseksi, olivat kuitenkin sen vastuunalaiset sotilasjohtajat tietystikin hyvissä ajoin sopineet niistä toimista, joihin sodan syttyessä olisi ryhdyttävä. Heinäkuun 28:ntena 1916 olivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian armeijain johtajat sitä varten kokoontuneet Plessiin keskustelemaan. Seurauksena oli sotasuunnitelman laatiminen, jonka tärkeässä 2:sessa kohdassa lausuttiin tarkalleen näin: 'Jos Romania liittyy ententeen: toimittava mitä nopeimmin, voimallisimmin, jotta sota varmasti torjuttaisiin Bulgarian alueelta, Itävalta-Unkarin alueelta mikäli suinkin mahdollista ja siirrettäisiin Romaniaan. Tätä varten
a) saksalaiset ja itävaltalaiset joukot tekevät pohjoisen
puolelta näennäisiä liikkeitä kiinnittääkseen suuria
romanialaisia voimia;