b) bulgarialaiset voimat hyökkäävät Dobrudzan rajalta Silistrian
ja Tutrakanin kohdalla olevia Tonavan ylimenopaikkoja vastaan
päävoimain oikeata sivustaa suojellakseen;
c) päävoimat kootaan kulkemaan Nikopolin kohdalla Tonavan yli, mistä ne hyökkäävät Bukarestia vastaan.'
Vähän myöhemmin tapahtuneessa kohtauksessa Enver pashan kanssa Budapestissa sovittiin Turkinkin osanotosta Romaniaan ehkä tehtävään sotaretkeen. Enver sitoutui kiireimmiten varustamaan kaksi osmanilaista divisionaa Balkanin niemimaalla käytettäväksi.
Tätä Romaniaa vastaan laadittua sotasuunnitelmaa ei millään tavalla muutettu edeltäjäni vielä ollessa armeijanjohdon ohjaksissa. Eri armeijanpäälliköiden kesken siitä kuitenkin vielä moneen kertaan vaihdettiin mielipiteitä. Kenraalisotamarsalkka Mackenseninkin mieltä kysyttiin, hän kun oli määrätty johtamaan Tonavan eteläpuolelle varalle vietyjä voimia. Näissä tilaisuuksissa esiintyi selvään kaksi aatesuuntaa. Kenraalieversti von Conrad kannatti arvelematonta välitöntä etenemistä Bukarestia vastaan, kenraali Zekov sodan aloittamista Dobrudzasta. Tonavan eteläpuolella olevat voimat olivat sodan syttyessä vielä aivan liian heikot suorittamaan yht'aikaa molempia tälle rintamalle suunniteltuja tehtäviä, nimittäin sekä kulkemaan Tonavan poikki että hyökkäämään Silistriaa ja Tutrakania vastaan.
Elokuun 28:ntena lähetti edeltäjäni kenraalisotamarsalkka von Mackensenille käskyn ryhtyä hyökkäykseen niin pian kuin suinkin. Suunta ja päämäärä jätettiin sotamarsalkan harkinnan varaan.
Tämmöinen oli sotilaallinen asema Romaniaa vastaan, kun minä ryhdyin elokuun 29:ntenä sotatointen johtoon. Se oli vaikea.
Voi sanoa, ettei vielä koskaan ollut niin pienelle valtiolle kuin Romania tarjoutunut yhtä suurta maailmanhistoriallista ratkaisutehtävää yhtä suotuisalla hetkellä. Ei vielä milloinkaan ollut kaksi Saksan ja Itävallan kaltaista voimallista suurvaltaa joutunut samanlaiseen riippuvaisuuteen semmoisen maan voimakeinoista, jossa, kuten Romaniassa, tuskin oli kahdettakymmenettäkään osaa molempain suurvaltain asukasmäärästä. Sotatilanteen johdosta olisi voinut otaksua, ettei Romanian tarvinnut muuta kuin marssia, minne tahtoi, ratkaistakseen maailmantaistelun niiden kansain voitoksi, jotka vuosikausia olivat turhaan käyneet kimppuumme. Kaikki näytti riippuvan siitä, halusiko Romania ollenkaan käyttää hetkellistä mahtiaan.
Ei missään liene tätä seikkaa selvemmin käsitetty, elävämmin tunnettu eikä enemmän pelätty kuin Bulgariassa. Sen hallitus viivytteli sodanjulistustaan. Voidaanko sitä tästä moittia? Mutta kun sitten syyskuun 1:senä Bulgaria teki sotapäätöksensä meidän mielemme mukaan, kävi tämä maa puolellemme kaikkine voimineen ja koko sen vihan tarmolla, jonka oli kansansielussa synnyttänyt romanialaisten hyökkäys Bulgarian selkään sen v. 1913 käydessä Serbiaa ja Kreikkaa vastaan raskasta taistelua. Tutrakanin murhaava päivä antoi ensimmäisen todistuksen liittolaisemme sodanhaluisesta mielialasta.
Puutteellisten valmistustemme vuoksi oli ensinnäkin entinen sotasuunnitelma tietysti menettänyt kaiken merkityksensä. Vastustajallamme oli alussa täydellinen toimivapaus. Sen sotavalmiuteen ja suureen mieslukuun nähden, joka Venäjän meille tunnetusta avusta vielä melkoisesti lisääntyi, oli pelättävä, etteivät omat keinomme riittäisi alussa hyvinkään paljoa rajoittamaan tätä Romanian armeijanjohdon vapautta. Mihin päin romanialainen vain halusikin suunnata toimensa, Transsylvanian vuoriston poikki Siebenbürgeniin tai Dobrudzasta käsin Bulgariaan, kaikkialla sitä näyttivät kutsuvan suuret päämäärät ja huokea menestys. Erikoisesti luulin olevan syytä pelätä romanialais-venäläisiä hyökkäysliikkeitä etelää kohti. Itse bulgarialaisetkin olivat lausuneet epäilevänsä, taistelisivatko heidän sotilaansa venäläisiä vastaan. Kenraali Zekovin lujaan luottamukseen tässä suhteessa — ylempänä jo puhuin siitä — ei suinkaan yleensä Bulgariassa yhdytty. Epäilemättä vastustajamme käyttäisivät hyväkseen sitä seikkaa että melkoisessa osassa Bulgarian armeijaa vallitsi venäläisystävällinen mieliala. Mutta aivan tästä riippumattakin oli luonnollista, että Romania tekisi hyökkäyksen etelää kohti ojentaakseen kättä Sarrailin armeijalle. Millaiseksi kävisi silloin asemamme, jos vastustajiemme onnistuisi uudelleen katkaista yhteytemme Turkin kanssa, samoin kuin laita oli ennen Serbiaa vastaan aloitettujen sotatointen loppuun suoritusta, taikka jos sen onnistuisi suorastaan reväistä erilleen Bulgaria? Uudelleen eristetty, yht'aikaa Armeniasta ja Traakiasta uhattu Turkki ja epätoivon partaalle joutunut Itävalta-Unkari eivät enää koskaan olisi toipuneet aseman täten kääntyessä meille pahempaan päin.
Edeltäjäni käsky, että Mackensenin tuli viipymättä ryhtyä toimeen, oli kaikin puolin hetken vaatimusten mukainen. Tosin kyllä ei voinut tulla kysymykseen, että hän Pohjois-Bulgariassa olevilla voimilla olisi mennyt Tonavan yli. Mutta hyvä oli jo sekin, että Dobrudzassa riistimme aloitteen vastustajalta ja siten sekoitimme sen sotasuunnitelmat. Mutta jos toden teolla ja perusteellisesti tahdoimme saavuttaa viimemainitun päämäärän, niin emme saaneet rajoittaa sotamarsalkan hyökkäystä Tutrakanin ja Silistrian valloitukseen. Meidän tuli mieluummin käyttää laajemmassa määrässä hyväksemme Etelä-Dobrudzassa saavutettua menestystä ja siten herättää Romanian armeijanjohdossa huolia sen Siebenbürgenin rajalle suunnattujen päävoimien selkäpuolen turvallisuudesta. Ja tämä meille todella onnistui. Sen johdosta että sotamarsalkka eteni uhkaavan lähelle Constanzan—Cernavodan linjaa, näki Romanian armeijanjohto parhaaksi lähettää Dobrudzaan voimia Siebenbürgeniä vastaan suunnatuista joukoistaan. Koettipa se uusia vereksiä voimia käyttäen Tonavan varressa Rustsukin alapuolella olevasta Rahovosta käsin kiertää Mackensenin hyökkäysliikkeen selkäpuolellekin. Paperilla mainio suunnitelma! Lähtikö se romanialaisten vaiko jonkun liittolaisen ajatusvarastosta, siitä ei tänä päivänäkään ole tietoa. Kokemuksien johdosta, joita meillä aina tämän Rahovo-intermezzon päivään, lokakuun 2 päivään saakka, oli ollut romanialaisista, pidin yritystä enemmän kuin rohkeana, enkä ainoastaan ajatellut, vaan lausuinkin: "Nämä joukot on vangittava!" Tämän asianmukaiseen käskymuotoon puetun toivomuksen saksalaiset ja bulgarialaiset mitä parhaiten toteuttivatkin. Niistä suunnilleen kahdestatoista romanialaisesta pataljoonasta, jotka Rahovon kohdalla olivat tulleet Tonavan etelärannalle, näki sitten sodan kestäessä vain muutama mies kotimaansa.