Tietä, jota olimme lähteneet kulkemaan saavuttaaksemme suuren päämäärämme, kuljimme vielä Flanderin taistelujen päätyttyäkin. Tahdomme edelleenkin, läheisesti toisiinsa liittyvin paloittais-iskuin järkyttää vihollisen puolustusrakennelmaa, kunnes se vihdoin murtuu jostain. Niin hahmotteli eräs senaikuinen memoriali aikeemme. Kaksi kertaa Englanti oli pelastunut äärimmäisestä hädästä Ranskan avulla, ehkä meidän kolmannella kerralla onnistuu saavuttaa lopullinen voitto tästä vastustajasta. Hyökkäys englantilaisten pohjoista siipeä vastaan jäi edelleen sotaliikkeittemme johtavaksi langaksi. Tämän hyökkäyksen onnellisesta suorituksesta riippui minun nähdäkseni sodan ratkaisu. Jos saapuisimme Kanaalin rannalle, pääsisimme suoranaisesti kajoamaan Englannin elinsuoniin. Meille kävisi sieltä käsin mahdollisimman suotuisaksi taistelu Englannin merikulkuteitten tuhoamiseksi, niinikään saatoimme sieltä käsin ulottaa raskaimpien tykkiemme tulen Britannian etelärannalle asti. Tuota salaperäistä tekniikan ihmettä, joka paraillaan singautteli granaattejaan Laonin tienoilta Ranskan pääkaupunkiin asti, voidaan käyttää myös Englantia vastaan. Tätä ihmettä ei tarvitse paljon suurentaa, kun jo joutuu tulemme alaiseksi Calais'sta käsin Englannin kaupan ja valtion sydän. Vakava tilanne Isolla-Britannialla silloin, ja myös aina vastaisinakin aikoina! Kruppin arvelun mukaan sellaisia ihmeitä nyt voidaan rakentaa kaikkialla. Ovatko ne olevat rauhantakeita vaiko sodansytyttäjiä, sen ratkaisee tulevaisuus. Englanti on nähtävästi kaukonäköisissä mietteissään ja herkkien tuntosarviensa avulla jo ottanut lukuun tämänkin tulevan vaaran.
Ehkä on Ranskakin jo kaikessa hiljaisuudessa vetänyt johtopäätöksensä siitä. Ystävysten kesken on luonnollista, että tällaisista asioista vaietaan, molemmin puolin kai vain tunnustellaan toisen taskussa olevaa asetta.
Meidän etumme vaativat keväällä 1918 lähinnä sitä, että nuo ystävykset oli taas Flanderissa erotettava. Englanti on helpompi voittaa, kun Ranska on kaukana. Jos siis aiheutamme ranskalaisille pulan heidän rintamallaan, he vetänevät takaisin ne divisionat, jotka nyt ovat Flanderissa englantilaisten linjoilla. Mahdollisimman pikainen toiminta on tarpeen, muuten uudelleen vahvistunut vastustaja vie taas aloitteen käsistämme. Jos sattuisi vaarallinen murtautumisyritys meidän puolustuslinjoillamme — ne eivät ole kovinkaan vahvat — häiritsisi se tuntuvasti aikeitamme, jopa tekisi mahdottomaksi niiden toteuttamisen.
Ranskalainen on arin Pariisin suunnalla. Siellä on poliittinen ilmapiiri paraillaan hyvin sähköinen. Granaattiemme ja lentäjiemme pommit eivät vielä ole saaneet sitä purkautumaan, mutta voimme toivoa sen onnistuvan, kunhan tulemme lähemmäksi kaupunkia. Soissonsin suunnalla on ranskalaisten puolustus meidän tietojemme mukaan mieslukuun nähden heikoin, mutta sillä on juuri täällä puolellaan hyökkäystä suuresti vaikeuttavat pintasuhteet.
Kun vuoden 1917 alussa ensi kerran ollessani Laonissa astuin tämän omituisesti rakennetun kalliokaupungin kaupungintalon pengermälle, avautui eteeni seutu ihanan kesäpäivän täydessä kirkkaudessa. Puitteinaan kukkulat lännessä ja idässä maisema ulottui kauas etelään, jossa sitä rajoitti mahtava seinämä, Chemin des Dames. 103 vuotta sitten preussilaiset ja venäläiset joukot olivat Blücherin johtamina kulkeneet Marnen eteläpuolitse Chemin des Dames'in kukkuloiden yli etelästä käsin ja asettuneet Craonnen murhaavan taistelun jälkeen heti taistelujärjestykseen Laonin luo suurta korsikalaista vastaan. Laonin jyrkkien kallioiden itärinteellä päättyi yöllä maaliskuun 10:ttä vastaan 1814 taistelu liittoutuneitten hyväksi.
Chemin des Dames'in kukkuloista oli keväällä 1917 ranskalaisten rynnistys kimmonnut takaisin. Viikkokausia oli sitten kamppailtu sikäläisistä asemista onnen vaihdellessa, sitten oli kaikki hiljennyt. Mutta lokakuussa vihollinen ryntäsi tämän aseman oikeanpuoleista tukikohtaa vastaan Soissonsin koillispuolitse, ja meidän oli pakko väistyä Chemin des Dames'ista ja siirtää puolustuksemme Ailetten taakse.
Nyt oli joukkojemme uudelleen hyökättävä Chemin des Dames'in äkkijyrkänteiden yli. Melkein vielä enemmän kuin tähänastisissa hyökkäyksissä koko yrityksen onnistuminen riippui yllätyksestä. Ellei se ollut mahdollinen, meidän hyökkäyksemme meni myttyyn jo kukkulan harjanteen pohjoisilla jyrkänteillä. Yllättäminen onnistui sentään täydellisesti.
Mainittakoon tässä tätä seikkaa koskeva omituinen selitys. Eräs upseeri, joka oli ollut valmistelemassa Ailetten sotaliikkeitä, selitti, että joen haaroissa ja kosteilla rantaniityillä kurnuttavien sammakoiden aikaansaama ääni oli niin kova, että siihen hukkui liikkuvien siltavaunujemme tärinä. Ajatelkoot nyt muut tästä selityksestä mitä tahtovat, omasta puolestani vain vakuutan, etten ollut johtanut kertojaa tällaiseen keksintöön kuvaamalla metsästysmatkoilla saamiani kokemuksia. Mieleeni muistuu eräs toinen selitys hyökkäyksemme salaisuuden säilymisestä; se on lähtöisin vangiksi joutuneen vihollisupseerin suusta. Tämän luo tuotiin päivää ennen meidän hyökkäyksemme alkua preussilainen aliupseeri, joka oli saatu kiinni tiedusteluretkellä. Kysymykseen, tiesikö hän mitään saksalaisten hyökkäyksestä, hän vastasi: "Toukokuun 27:nnen aamulla varhain aloittaa saksalaisten tykistö kiivaan tulen. Sen tarkoituksena on kuitenkin vain vihollisen harhaanjohtaminen, sillä siihen liittyvään hyökkäykseen ottavat osaa ainoastaan jotkut vapaaehtoiset osastot. Saksalaisten moraali on niin järkkynyt St. Quentinin ja Flanderin kauheista tappioista, että jalkaväki on avoimesti asettunut vastustamaan yleistä hyökkäyskäskyä." Upseeri myönsi suoraan, että nämä tiedot vaikuttivat hänestä täysin uskottavilta ja että hän sen vuoksi luuli voivansa täydessä rauhassa odottaa tapausten kulkua toukokuun 27:ntenä. Ehkä tulevat nämä muistelmani tuon saksalaisen kelpo sotilaan nähtäviksi. Ajatuksissani puristan hänen kättänsä ja kiitän häntä koko armeijan puolesta, jolle hän teki niin korvaamattoman palveluksen, ja monien satojen, ehkä tuhansien kelpo toverien puolesta, joiden hengen hän pelasti neuvokkuudellaan. Vihollisen upseerin pettäminen ei muuten olisi voinut niin onnistua, ellei vihollisen propaganda mahdottomalla tappioittemme liioittelullaan olisi valmistanut suotuisaa maaperää preussilaisen aliupseerin tiedonannoille. Niin kostavat silloin tällöin propagandan valheet ja liioittelut itsensä.
Taistelu alkoi toukokuun 27:ntenä. Se sujui loistavasti. Olimme alkuaan pitäneet luultavana, että hyökkäyksemme pysäytettäisiin Aisnen—Veslen linjalle, emmekä aikoneet pyrkiäkään tätä edemmäksi. Olipa siis todellinen yllätys, kun jo ensimmäisen taistelupäivän iltapuolella meille ilmoitettiin, että saksalaisten srapnellipilvet jo leijailivat Aisnen etelärannan yläpuolella ja että jalkaväkemme jo samana päivänä kulkisi joen poikki.
Täydellisen taktillisen murron suorittaneiden joukkojemme keskusta saapui muutamissa päivissä Marnelle Château-Thierryn ja Dormansin välisellä alalla. Siipemme kurottuivat lännessä Villers-Cotterets'n ja idässä Reimsin ja kaupungin eteläpuolella olevan vuoriseudun ympäri. Saalis oli suunnaton, koko ranskalaisten v:n 1917 kevätrynnistyksen rintamaansijoitusalue oli nyt rikkaine, moninaisine varastoineen meidän hallussamme. Rakenteilla olevat uudet tiet ja leiriasunnot tuhansille miehille sekä monet muut seikat osoittivat, miten suurpiirteisesti ja monia kuukausia ranskalainen oli varustellut hyökkäystään. Me olimme toimineet nopeammin!