"Sen lauseen totuutta saimme, Jumala paratkoon, kyllin koetella. Mutta tehty työ seisoo. Kaikin puolin on vika minun, jonka vuoksi myöskin tahdon palkita vaivasi; tydytkö puoleen summaan?"
Ottaen taskulaukkunsa, antoi Koponen ystävällensä viisisataa markkaa, jotka tämä kiittäen pisti taskuunsa.
"En niin paljon huoli rahoista kuin harmista ettemme menestyneet, koska päätös oli perustettu niin tukevilla syillä kun tässä asiassa."
"Eihän se ketään pahemmin sapita kuin minua, joka olen harmista puhjeta. Sinulle kyllä saatan sanoa mulla ei olevan eläissäni suurempaa toivoa kuin herrain-päivämieheksi pääseminen, siis kuinka hirvittävä, harmittava ja sydäntä kaiveleva asia olla määrää niin lähellä, sitä kumminkin saavuttamatta. Minua huolettaa enemmän kuin uskoisitkaan."
"Eihän siitä mitään veikko!… Asian voin vielä ehkä parantaa."
"Niinpä luulen tulevalla kerralla pääseväni tarkoitusteni perille."
"Minkätähden heittää toistaiseksi sitä, mikä, miten luulen, heti voi tapahtua."
Kummastellen tuijotti Koponen ystäväänsä, tuskin tietäen voisiko uskoa korviansa.
"Mahdotonta," keskeytti Koponen.
"Jumalalle ja taitavalle lakimiehelle ei ole mitään mahdotonta. Minä kumoon vaalin mitättömäksi."