— Se ajatus on lohdutukseni tämmöisenä aikana…
— Jaa, jaa, näkyihän tohtorikin viittaavan semmoiseen… Mutta minua se pelottaa… Semmoinen ajatus mielessä on aivan kuin rikos omallatunnolla.
— Kyllä, nykyisen tsaarivallan kannalta. Mutta jos sisäiset olot Venäjällä muuttuisivat, jos siellä syntyisi vallankumous, jos tsaari syöstäisiin valtaistuimelta…
Tämä eversti Ansamaan lausuma ajatus tuotti hieman helpotusta vanhalle rovastille.
— No niin, sanoi hän katse kirkastuneena, jos se sitä tietä kävisi…
He seisoivat tarjoilupöydän ääressä, rovasti leivos kädessä, eversti omenaa purren, ja joivat kotitekoista marjaviiniä, jonka valmistamisessa Linda oli taituri. Heidän siinä jutellessa toi palvelijatar isännälle käyntikortin, johon oli jotakin kirjoitettu. Eversti vilkaisi siihen ja virkkoi odottavalle tytölle: — sano, että tulen kohta. Näytä vieras konttorihuoneeseen.
Hetken perästä hän pyysi anteeksi rovastilta, sanoi olevan jotakin asiaa toimitettavanaan ja poistui tarjoiluhuoneesta. Salin läpi kulkiessaan hän pysähtyi ja katsoi vielä kerran paperilappua, jonka oli saanut. Se oli Hormion käyntikortti ja siihen oli nimismies lyijykynällä kirjoittanut ruotsiksi, arvattavasti, ettei palvelijatar ymmärtäisi: "Jos säälitte onnetonta ihmistä, niin antakaa minun heti puhua kanssanne. Asia koskee teitäkin." Everstin ilme kävi miettiväiseksi, mutta vain hetkeksi. Tavallisella reippaudellaan hän astui tilavan eteisen poikki vastapäätä olevaan konttorihuoneeseen. Tässä aito amerikkalaiseen tyyliin sisustetussa huoneessa odotti nimismies. Hän istui kalpeana kirjoituspöydän luona olevassa vierastuolissa, syviin ajatuksiin vaipuneena, tuskan hiki otsalla, mutta säpsähti, kun isäntä astui kynnyksen yli. Eversti Ansamaa ymmärsi ensi silmäyksellä, että asia oli vakavaa laatua, sulki oven jälkeensä, meni istumaan kirjoitustuoliinsa ja viittasi Hormiolle, joka oli kavahtanut pystyyn, että hänkin jälleen istuisi.
— Sinulle taisi tulla hieman äkkinäinen lähtö äsken, mutta lienet sen ansainnutkin, koska olit tytärtäni loukannut. Kuitenkaan en ole pitkävihainen, kuten huomaat. Olen tullut kuulemaan, millä tavalla voin sinua palvella. Liian kauan en saata olla poissa vieraitteni joukosta; sinun on siis puhuttava asiasi lyhyesti ja suoraan.
Nimismies pyyhki hikeä otsaltaan, mutta ei kohottanut katsettaan maasta.
— Olen onneton ihminen, hän alkoi puhua melkein sopertaen, — onneton ihminen… Tyttärenne tuomitsi minua säälimättömästi, mutta hän oli todellisesti julma, hän enkä minä… Esiinnyin ehkä narrina, olin liian sangviininen uskossani … minähän tarkoitin hänen parastaan … ja uskokaa minua, eversti, rakastin häntä, rakastan häntä yhä vielä ja tahtoisin palvella hänen onneaan…