— Siinä tunnen olevani kestävämpi muita, että uskallan katsoa pahaa silmiin sokaistumatta, horjumatta! Ei viettele minua rikkaus, ei nautinto, koska olen nähnyt ja ymmärtänyt, mihinkä se ihmistä vie. Ja vaikka se tulisi luokseni kuin ikikauneuden houkutteleva houre, niin seisoisin lujana ja käskisin pois, sillä minä tiedän, mitä minä tahdon. On ihmisessä mahdollisuus kaikkeen pahaan, mutta on hänessä mahdollisuus kaikkeen hyväänkin. Ja minä olen hyvän valinnut.
Aarnon ja Tuomon päät olivat painuneet rintaa vasten ja heidän katseensa olivat maahan vaipuneet. Hellällä äänellä Eero lausui:
— Ja nyt kun me toisistamme eroamme, nyt kun minä jätän teille hyvästi, niin säilyttäkäämme toisistamme mieluisat muistot. Muistakaa te minua semmoisena kuin olin teidän rakastaessanne minua, minä muistan teitä aina ystävinäni, uskottuinani, ja minä kiitän teitä mielessäni kaikesta onnesta ja avusta, minkä olette minulle suoneet.
Aarno ja Tuomo olivat kohottaneet katseensa jälleen ja katsoivat
Eeroon kyynelsilmin ja kummastellen, ja Aarno virkkoi hiljaa:
— Epäiletkö, ettemme enää sinua rakasta? Mutta Eero oli kääntynyt oveen päin lähteäkseen ulos.
Samassa ilmestyi ovelle talon tyttö kirje kädessä.
— Tässä olisi Eero herralle postia.
Eero otti kirjeen ja menikin omaan huoneeseensa, jossa aukaisi ja luki. Se oli kustannusliikkeen johtajalta ja näin kuuluva:
"Ikäväkseni minun täytyy ilmottaa Teille, ettei johtokunta katso voivansa kustantaa teostanne, joka ansioistaan huolimatta varmaan ei saavuttaisi kyllin laajaa lukijakuntaa. Käsikirjotuksen lähetämme postissa Teille takaisin. Kunnioittaen ——."
Maailma musteni vain hetkeksi Eeron silmissä. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän jo oli aivan tyyni ja hillitty.