— Miksei.
— Mutta sittenhän esim. Kristuksenkin ihmetyöt ovat voineet tapahtua ja olla järjellisesti selitettävissä.
— Kyllä kai, sanoi vanhus vakavasti ja katseli Eeroon.
Eero kallisti päänsä alas ja loi katseensa maahan. Hänen mielikuvituksensa oli äkkiä rikastunut uusilla aineksilla ja loihti esiin näköalan toisensa perästä. Hänen ajatuksensa joutuikin niin vilkkaaseen toimintaan, että oikein rupesi pelottamaan. Sentähden hän pudisti päältään nuo uudet mielikuvat ja koetti muistella, minkätähden tänne oli tullut: sai kun saikin kiinni langan päästä ja kysäisi loppupäätökseksi:
— Mikä siis on teidän mielestänne ihmiselämä?
— Se on totuuden etsiskelyä, vastasi filosofi harvaan, — aikojen kuluessa ihminen vähitellen täyttää tuota kreikkalaisen viisaan käskyä': gnoti se auton.
— Niin, lausui Eero miettiväisenä.
Ja kun hän tunsi, ettei tahtonut kuulla enempää, hän teki lähtöä ja sanoi:
— Herra professori, teidän hyvyytenne on ollut suuri minua kohtaan. En tahdo teitä enää häiritä, mutta suvaitkaa, että kiitollisuuden osotteeksi ilmaisen teille nimeni.
Silloin ensi kerran levisi hymy ankaran filosofinkin huulille ja hän ojensi Eerolle kätensä, kun tämä esitteli itsensä.