Hovineuvos heristi korviaan.
— Kustantajasi? hän kysäisi erityisellä äänenpainolla. — Onko kirjotuksesi löytänyt armon herra F. G:n silmien edessä?
— Onpa kuin onkin! huudahti Eero, katsoen voiton riemulla kasvattivanhempiinsa.
— Onnittelen, onnittelen, sanoi hänen enonsa, nähtävästi liikutettuna ja heitti merkitsevän katseen puolisoonsa. Eero ei tätä katsetta ymmärtänyt, mutta tädille se puhui: "muistatko, Linda, mitä silloin sanoin, että kyllä Eerosta vielä mies tulee?"
Täti hymyili äidillisen hymyn ja lausui puoleksi leikillä, puoleksi totuudessa:
— Sinä siis taidat olla kirjailija nyt, Eero, ja me muut ihmiset häivymme vallan mitättömiksi sinun rinnallasi?
— Älähän nyt toki! huomautti Eero ensin leikillisesti, mutta muuttui heti totiseksi ja lisäsi: — en ole siksi pyrkinyt, ja vaikka olisinkin, niin enhän nyt vielä ole puolivälissäkään tunnustettu kirjailija.
— Et, et, myönsi hovineuvos vakavasti, — mutta alku on kumminkin tehty, ja alku aina hankala… Vaan kuules, poika, ethän vielä ole maininnut, paljonko saat kirjailijapalkkiota?
— Arvaappas, eno, hän antoi minun itse määrätä, mitä tahdon, ja kun summan mainitsin, hän suostui muitta mutkitta.
— Entä summa?