— Jos se valmistuisikin, älä kanna sitä kenenkään kustantajan luo, ennenkuin on täydelleen ratkaistu esikoisesi kohtalo. Vasta sitten on aika arvioida, mitä siitä uudesta sopii pyytää.
— Tietysti en, eikä se niin pian valmistukkaan.
— Niin, niin, tahdoin vain huomauttaa, sanoi hovineuvos ja pyörähti virastonsa ovesta sisälle.
Eero tunsi outoa kiitollisuutta. Enonsa sanat liikuttivat häntä; niistä puhui aavistamaton rakkaus, huolenpito ja luottamus. Oli aivan kuin tuo ennen niin ankara ja kova mies olisi sanonut: "olet sinä minun kelpo poikani sentään".
"Ihmiset ovat pohjaltaan hyviä", oli Eeron ajatus, kun hän lähti kulkemaan asemalle.
IV.
Kului muutama päivä tavallisessa työssä. Tuli sitten sunnuntai, jolloin Eeronkin kynä lepäsi kotelossaan. Poutaa oli kestänyt jo toista viikkoa ja yhä taivas helotteli kirkkaan sinisenä ja aurinko paahtoi täydeltä terältä. Näin aamusella oli sentään vilpoinen, ja Eero päätti tehdä pitkän kävelyn. Kuistin rappusilla hyppäsi Roland vastaan iloisesti tervehtien, ja sitten lähdettiin yhdessä.
Maantiellä kulkiessaan Eero mietti, kuinka paljon selvyyttä ja varmaa sisältöä hänen elämäänsä oli ilmaantunut viime kuluneina päivinä. Ainakin toistaiseksi hänen kohtalonsa oli ratkaistu; hän saisi tehdä sitä työtä, jota hän rakasti. "Minä luulen, että jokainen ihminen voisi päästä semmoiseen selvyyteen! Pitäisi vain kysyä itseltään: mikä on elämä? eli oikeammin: mitä minun on tässä elämässä tekeminen? niin kyllä tulisi vastaus. Tietysti ei saa kysyä niinkuin tiedemiehet, jotka antavat koko elämän käsitteelle aivan oudon ja mielivaltaisesti keksityn merkityksen, josta sitten johtuvat semmoisiin hullunkurisiin päätöksiin, kuin että elämä on kemiallinen prosessi — ikäänkuin tämä ajatteleva, tunteva, itkevä ja iloitseva minuuteni olisi mikään mekanisten ja molekylääristen voimain aikaansaama ja yhtäkaikki kuolemaa, s.o. niitten hajoamista vastustava yksikolmattavuotias hallusinatsioni!
"Ei saa myöskään kysyä liian syvämietteisten filosofien tapaan, jotka niin unohtuvat ajattelemaan elämän metafysillistä alkuperää, että kerrassaan sivuuttavat itse pääkysymyksen, mikä elämä on. Eivät he kumminkaan joudu sen kummempiin johtopäätöksiin kuin että elämän alku ja juuri on joko tuo suuri 'tietämätön' taikka tuo suuri 'tiedoton'.
"Vaan pitää kysyä sillä lailla kuin jokainen järjellinen ihminen itsestään kysyy, aivan yksinkertaisesti ja käytännöllisesti: mitä varten olen minä olemassa, mitä minun on tekeminen tämän maan päällä?