— No eipä sinua ole pitkiin aikoihin nähty! hän sanoi, kun he iloisesti kattelivat. — Kuinka nyt voit?
— Hyvin vain, kuinka muuten! Onhan kaikki nyt niinkuin olla pitää, siitä saakka kun sain äitini suostumuksen Leenan ja minun kihloihin.
— Niin, niin, tietäähän sen.
— Mutta kuinka itse jaksat?
— Hyvin, hyvin, kuten näet.
— Eipä sinuakaan ole nähty missään!
— Missä minä liikkuisinkaan. Kävelemässä olen ja kotosalla — enimmin kotosalla… Niin, olenhan kaupungissakin käynyt.
— Oikein minun on ollut sinua ikävä, Eero. — Mikset ole tullut katsomaan?
— En ole joutanut… Minne sinä nyt olet menossa?
— En juuri minnekkään. Olenpahan vain aamukävelyllä.