— No, sitten minä otan sinut siipieni suojaan ja vien sinut mukaani morsiameni luo.
— Morsiamesi luo?
— Niin, hänen kotiinsa — hänen vanhempainsa kotiin nimittäin, missä silloin kerran yhdessä käytiin. Et suinkaan sen koommin siellä ole ollut?
— En.
— No sen parempi, olet odotettu vieras… Ethän, veli kulta, Leenaakaan vielä ole nähnyt, eikä hän sinua, vaikka jo tunnette toisianne kuulemalta… Näin sunnuntaisin käymme toisiamme tapaamassa hänen kodissaan, sillä eihän sitä viikolla ehdi… Onhan siis päätetty, että tulet?
— Olkoon, miksen voisi tulla, päätti Eero, ja sitten pojat jatkoivat matkaa yhdessä, koira kolmantena.
Eero tarkasti mielihyvällä vierustoverinsa kaunista ja raikasta ulkomuotoa ja sanoi leikillä:
— Kylläpä näkyy tytön rakkaus ajavan punan nuoren pojan poskille.
Janne katsoi ystäväänsä hymyillen silmiin, mutta ei vastannut mitään toisen huomautukseen. Sen sijaan hän iloisesti virkkoi:
— Tiedätkö, kun minä en jääkkään kotitalooni.