— No arvaathan sinä sen, vastasi Eero ja koetti äkkiä muuttua iloiseksi: — minä sanoin, että tahdon olla vapaa kuin taivaan lintu ja ensin pyrkiä tietoon siitä, mikä tämä elämä oikeastaan on… vaikka näin sinun kanssasi, tätiseni, tuntuu mielestäni kuin olisi elämän ongelma jo ratkaistuna, ja ratkaistuna sillä lailla, että tämä elämä onkin ikuista kuuman kahvin juomista ja hyväin lämpösten syömistä!
Hän syleili tätiään, pyörien hänen ympärillään.
— Älä, poikaseni, leikkiä laske, huudahti täti irtautuen Eeron sylistä. — Ovat nuo korkeita asioita ja onhan sinun totuuden etsintäsi kaunista ja kiitettävää, mutta…
— Mutta, keskeytti Eero, — kun en totuutta etsi kirkolta, niin ei minun etsintäni ole oikea, vaan välttämättä viepi perikatoon. Kas kun osasin ulkoa, mitä sinun piti sanoman!
— Jaa, jaa, poikani, sen vaan sanon, että ken halveksii uskontoa…
— Hän ihan varmaan joutuu sen tulipunaisen helvetin alimpaan kattilaan! keskeytti Eero taas naurahtaen.
Täti hymähti, mutta kävi heti totiseksi.
— Ei sinun pitäisi noin pilkata jumalallisia asioita, Eero. Kerran vielä kadut.
— Saadaanpa nähdä. Mutta totta puhuen, täti: pilkkaanko? Onko se luonteeni mukaista? Enkö minä raamatultakin tutki? Tiedäthän varsin hyvin, että kerrassaan ihailen uutta testamenttia, vaikken voi mihinkään uskoa, jota en tiedä.
— Lapseni, kenen sitten tietävän luulet? Suurimmat ja viisaimmat ihmiset ovat tunnustaneet pienuutensa ja vähäpätöisyytensä ja lopulta palanneet takaisin lapsuudenuskonsa helmaan.