— Sinä olet isäntä ja emäntä talossa yhtaikaa. Kyllä se tuntuu vähän originellilta… Etkö todellakaan aio naida? Vanhaksi pojaksihan jäät — ja ajatteles, kun olisi pieni hempukka…
— Älkää turhia. Mikäs minulta tässä puuttuu?
— No rakkaus!
— Rakkausko? Rakkausko? En ymmärrä teitä. Rakkaushan asuu minussa itsessäni.
— No sitten se, jolle rakkautta osottaa!
— Mutta minullahan on työni, on puutarhani, on Roland, on Mirza, on tämä mökki, kaikki kukat, koivut, kuuset, taivas, koko maailma! Ja kaikki ne vieraat, jotka täällä käyvät, köyhät ja rikkaat, ja siellä Vuorelassa tätini ja Janne ja Leena ja vanha Väinö ja Anna-muori ja pikku Eero-Janne ja Anna ja… ja nyt te täällä! Puuttuuko minulta ketä rakastaa?
Tämän jälkeen oltiin ääneti. Vieraat olivat äkkiä käyneet totisiksi. Eero toi pöydälle astioita ja ruokaa. Ei paljon ollut, mutta olihan leipää ja voita ja retisiä ja piimäpytty ja teetä. Kaikki oli erinomaisen siistiä ja puhdasta — ja maukastakin, sen huomasivat Aarno, Tuomo ja Harry, kun alkoivat haukata.
Aterioidessa sanoi Aarno:
— Eero, jäätkö tänne ainiaaksi?
— En ainakaan vielä tiedä, minne muuanne menisin.