— Ei, ei minua laisinkaan ole väärinkäsitetty, mutta minä olen totuutta puolustanut! väitti toinen kiivaasti ja lisäsi: — Oh, kuinka halveksin heitä kaikkia! Papit ja opettajat ja koulu ja kirkko ja yhteiskunta — kaikki se on yhtä valhetta vain. Eivät "opettajat" tiedä mikä totuus on — tai, jos tietänevät, pettävät itseään ja meitä. Kaikki ihmiset tietävät, että elämä on valheitten vyyhti, ja kuitenkin sitä kärsivät, antavat toinen toiselleen anteeksi, mairittelevat ja "palvelevat" toinen toistaan, kunhan vain jokainen saapi rauhassa rehennellä!… Oh, kuinka minä heitä halveksin!
Hän oli hetken ääneti, ja jatkoi tyynemmin: — Luuletko sinä, Eero, että, jos minä lausun mielipiteeni jostakin asiasta, minä en yhtään ymmärrä, mitä minä puhun, ettei minulla saata olla omia mielipiteitä mistään asiasta, etten suoraan sanoen mitään osaa ajatella enkä käsittää, paitsi mitä minulle suorastaan on opetuksen kautta päähän tyrkytetty — sano, Eero?
— Onko sitten kukaan tuommoista tyhmän typerää sinusta väittänyt? Ole huoleti, Harry, äläkä siitä yhtään välitä! Kyllähän minäkin nuo sanat tunnen: meillä nuorilla "kokemattomilla" ei saa eikä saata olla minkäänlaisia mielipiteitä! Minusta sivumennen sanottuna tuntuu, että meillä nuorilla juuri onkin sydän ja pää vielä ajatuskykyisinä ja totuudelle avoinna. Mutta mitä siitä!… Entäs jatko, Harry?
— Niin, minua on tuo monta kertaa suututtanut, vastasi toinen, — ennen kaikkea mitä uskontoon tulee. Siinäpä kaikki on valmiiksi laadittuna ja päähän päntättävänä, ja kuitenkin se on minusta — aivan niinkuin oli sinusta — niin tuiki tyhjää ja typerää, että joka kerta kun kirkkohistoriassa tai dogmatiikassa lahkolaisopeista luetaan, niiden "väärät" opetukset tuntuvat minusta paljon oikeammilta ja järkevämmiltä. Kerran tuosta huomautinkin opettajalle, ja siitäkö vasta hänen naamansa piteni! Olisit kuullut hänen saarnansa ja hänen rukouksensa! Siitä saakka hän on kantanut vihaa minua kohtaan ja luulee minut oikein luokan viettelijäksi… eihän ne muutkaan toverit kaikkea jaksa uskoa, paitsi tytöt tietysti. No niin, nyt meillä oli viime lauvantaina ainekirjotuksen koe, ja siinä oli jos joitakin aineita valittavana, uskonnollisia, luonnontieteellisiä, historiallisia ja virtus-aineita. Arvaappas, Eero, minkä minä valitsin!
— Kuinka sen osaisin arvata! Taikka oikeammin, ehkä osaankin: sinä valitsit uskonnollisen aineen.
— Niin juuri, uskonnollisen valitsin, ja kuulehan, minkä nimellisen…
— No?
Harry uhkaili sormellaan ja lausui vähän koomillisella äänenpainolla:
— "Lunastusoppi, sen uskonnollinen, siveellinen ja historiallis-yhteiskunnallinen merkitys."
— Olipa siinä aine! No mitä siitä kirjotit? kysyi Eero hymyillen.