Eivätkö ole toiset ihmiset minun kaltaisiani? Häpeän melkein nähdessäni toverieni iloisia kasvoja. Väkisinkin pakotan suuni hymyyn ja ääneni rohkeaksi ja mieleni huolettomaksi, kun opinnoitani tiedustelevat ja minun tulee keksiä vastauksia heidän kysymyksiinsä. Kuitenkin pakenen heidän pitojaan ja vältän heidän iloisia illatsujaan. Sillä tunnen itseni pieneksi, vähäpätöiseksi ja lapsellisen ujoksi heidän seurassaan.
Mutta olisivatko yhtäkaikki minun kaltaisiani?
Mitä te puuhaatte, mitä aiotte?
Naurahtavatpa useimmat toverini: "luemme kandidaateiksi". Entä sitten? "Kuka tuota niin pitkälle miettisi? Kyllä sitten on aika keinoja keksiä".
Yksi aikoo runoilijaksi. Hän valmistelee paraikaa esikoistaan. Hänen silmänsä loistavat luottamusta, kun hän tavalliseen kuolevaiseen katsahtaa. Kunnian kukkuloille hänen kaihonsa kantaa.
Toisesta on tuleva pappi. Mikä suvaitsevainen hymy suupielissä, kun hän maallikkoa puhuttelee, ja kuinka syvämietteisesti hän paperossia polttaa, taivaan valtakuntaa ajatellessaan. Mutta minä tiedän, että hän uneksuupi suuresta seurakunnasta ja pienestä pastorinrouvasta.
Kas tässä tulee hän, joka lääkäriksi lukee. Tervehtiessään hän katsoo minuun vakavasti ja puristaa kättäni kovasti. Lääketiede on hänen ihanteensa ja hygieninen elämä ja taitava tohtoroiminen. Mutta hän rakastaa mahtia ja valtaa ja hyvien neuvojen antamista ja rahojen runsautta ja — kauniita naisia.
Vaan missä on salaperäinen sanomalehtimiehemme? Hän on jo saanut paikan isommassa lehdessä, paljonko lieneekään kuussa palkkaa. Aina hänellä on kauhea kiire ja palkastaan huolimatta raha-ahdinko. Hän aikoo myös maisteriksi, sillä "eihän tittelitön sanomalehtimies ole minkään arvoinen". Mitä hän tulevaisuudestaan toivoo? Toimittajan paikkaako ja valtiollista vaikutusvaltaa?
Kuinka kummallista, että saatetaan pitää tätä elämää noin vain valmiina, ymmärrettävänä, yksinkertaisen selvänä seikkana, kun se minusta tuntuu niin oudolta ja arveluttavalta! Olen kuin maailman mylläkkään eksynyt koditon orpo.
Ja mitä vanhat ihmiset tietävät kertoa elämästä, ne, jotka sen koulussa jo ovat karaistuneet?