— Niin, tiedäthän sinä, mikä se on, ja minä tahdon, että asia tapahtuu kansan tapaan. Etkö suostu?
Eero oli lentänyt tulipunaiseksi kasvoiltaan, ja tuo ehdotus tuntui hänestä ensin ylen vastenmieliseltä.
— Etkö suostu? toisti Janne, ja hänen äänensä ilmaisi jo pettymystä.
— Mistä sitten saan puhemiehen?
Yht'äkkiä Eeroa nauratti. Mikä lie tullut, mutta tällä surullisella jutulla oli koomillinenkin puolensa. Hän kuitenkin pidätti naurunsa, melkein suuttuneena omaan kunnioittamattomuuteensa, ja sanoi lämpimästi:
— Kyllä suostun.
— Hyvä, virkkoi Janne tyytyväisenä ja oikasihe suoraksi. —
Lähdetään sitten menemään.
— Nyt samallako?
— Tottakai, eihän tuo viipymisestä parane. Nyt on muuten paras aika, kun on pyhäaatto.
— No, kuinka tahdot, sanoi Eero, nielaisten viimeisen vastahakoisuutensa.
Ja sitten pojat lähtivät. Roland, jonka olisi tehnyt mieli mennä mukaan, käskettiin jäämään kotiin, ja hyvin kasvatettu koira totteli nöyrästi.