[11] Vrt. runoa »Eessa Isä Jumalan, Kengän kau'oilla Kalevan.»
[12] Moderni psykologia kieltää tahdon, koska se kulkien tutkimuksissaan empiiris-induktiivista tietä on luonnostaan materialismiin taipuva ja siis filosofiselta näkökannaltaan deterministinen. Se ei näe tahtoa missään, koska se ei näe vapautta missään. Ihmistahdon ilmaukset eivät ole vapaan tahdon ilmauksia, vaan välttämättömiä seurauksia edelläkäyvistä tajunnantiloista, ajatuksista ja tunteista. Tahto analysoituna on tunnetta tai ajatusta; tahtoa itsessään ei ole. Tämä on uudenaikaista determinismiä, ja siihen voi heti huomauttaa, että helposti on käsitettävissä tajunnantila, joka ei aiheuttaisi mitään toimintaa; harmooninen ja liikkumaton tajunta ei ilmenisi; täydellinen autuus ja onni ei veisi mihinkään toimintaan. Determinismin conditio sine qua non on nykyinen ristiriitainen maailma, ja se antaa kyllä kuvan ihmisten sieluelämästä nykyiselle kehitysasteelle, mutta ei tunkeudu kyllin syvälle eikä nouse kyllin korkealle: toisin sanoen, sen kokemuspiiriin ei ole joutunut olento, jolla olisi tahtoa. Spiritualistinen näkökanta perustuu siihen tietoon, että on vapaita olentoja.
[13] Näitä asioita olemme myös selittäneet kirjasessa »Kirkonopin teosofia», I luku.
[14] Kalevalan sisällys ja rakenne. Helsingissä 1914. S. 106.
[15] Kalevalan runojen historia. H:gissä 1903, Suom. Kirj. Seura. S. 357 ja seur.
[16] Tässä ei tarvitse olla varsinaista eroavaisuutta Uuden ja Vanhan Kalevalan välillä. Ilman immen toisintonimi »veen emonen» on runossa voinut olla hyvällä syyllä »Väinämöinen».
[17] Kalevalan runojen historia, s. 357 ja seur.
[18] »Meri» on esim. latinaksi mare, jonka monikkomuoto on maria. Maria on Kristuksen (Logoksen) äidin nimi. Äiti on latinaksi mater, Aine on latinaksi materia. Yhtäläisyyttä on siis muodossa ja soinnussakin olemassa noiden sisäisesti samaa merkitsevien sanojen välillä: mater, materia, maria.
[19] Luvut saattavat vaihdella kolmesta kahdeksaan, sillä »tasoja» eli »maailmoita» voidaan luokitella eri tavalla.
[20] J. Krohn, Suomalaisen kirjallisuuden historia, I, s. 290 ja seur.