[1] Suomalaisia kirjailijoita, Helsingissä 1909, Otava. S. 24.
[2] Suomalaisten runojen uskonto. H:gissä 1915, Suom. Kirj. Seura. S. 360.
[3] Suomalainen sana runo on sama kuin ruotsalainen runa, joka on vanha goottilainen sana ja alkuaan merkitsee »salaisuus, salainen tieto» ja »loitsu», vaikka se sittemmin tarkoitti riimukirjaimia.
[4] Olemme kirjassa Jeesuksen salakoulu koettaneet antaa mahdollisimman selviä viittauksia tähän suuntaan.
[5] Suomen Kansalliseepos. Tietäjä 1909, s. 79.
[6] S. IV.
[7] Allan Menzies, Maailman uskonnot, s. 5.
[8] Että kansassa yhä vielä on säilynyt muisto Väinämöisen jumalallisesta olemuksesta ja melkeinpä vertauskuvallisesta merkityksestä, näkyy esim. seuraavasta otteesta »Kotiseudun» maaliskuun n:osta 1909: »Väinämöisestä sain viime talvena Suomussalmelta Juntusrannan perältä Niemelästä aivan sattumalta muitten asiain yhteydessä varsin merkittävän määritelmän. Torpan ukko, Jaakko Heikkinen, joka sen lausui, oli jo 83 v. vanha, paikkakunnalta syntyisin, taisi lukuisia historiallisia tarinoita ja tietoja. Näin hän virkkoi: Väinämöisellä ei ole ollut luita eikä lihoa niinkuin meillä, vaan velhot ja runomiehet kun ottaa voiman moasta ja veestä ja kuusta ja auringosta ja kaikesta, niin se mikä yhteen kokoupi on Väinämöinen.»
[9] J. Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus. Helsingissä 1894. S. 80.
[10] Vanhan Kalevalan esipuhe, s. XI.