Rauta, sanoo runo, on tulen nuorempi veli, läheistä sukua hänelle:
Olipa aikoa vähäinen,
Rauta tahteli tavata
Vanhempata veikkoansa,
Käyä tulta tuntemahan.
Mitä muuta rauta siis voisi olla kuin puhtaan järjen nuorempi veli, s.o. alempi ymmärrys, logiikka, jota usein kutsutaan rautaiseksi, raudankovaksi? Rauta on todella pimeä verrattuna tuleen, niin on myös maallinen järkemme verrattuna taivaalliseen, korkeampaan järkeemme, ja oikein on sanottu evankeliumissa, että »valkeus paistaa pimeydessä, mutta pimeys ei valkeutta käsitä» (Joh. 1: 5), vaikka pimeys ja tietämättömyys aina ikävöi valoa, niinkuin Kalevalakin sanoo raudan tekevän. Vanhat kansat puhuivatkin yleisesti pimeästä »rautakaudesta», jossa ihmiskunta nykyään elää, ja muistelivat ikävällä sitä varhaista »kultakautta», jolloin korkeamman minän hengen tuli vapaana loisti vielä synnittömässä ihmiskunnassa.
Raudansynty-runossa on heti alussa huomattava piirre: rauta on synnytetty—tosin Ilmarisen toimesta,—ennenkuin Ilmarinen syntyy. Niin on salaisen tiedon valossa ihmiskunnankin kehityksessä tapahtunut. Ennenkuin järjen Ilmarisvoimat varsinaisesti ruumistuivat, oli jo käynnissä ajatusta tavotteleva, mutta alhaalta päin alkanut »luonnollinen evolutsioni». Silloisessa eläinkunnassa eli eläinkuntaan vielä kokonaan kuuluvassa ihmiskunnassa oli alkeellinen ajatuskyky jo herännyt. Ei saattanut puhua yksilöllisestä ajatuksesta eli järjenjuoksusta, mutta joukkotajunnassa pyrki jo ilmenemään itsetietoisuuteen viittaavia vivahduksia: matkimishalua, ihailua, kiintymystä, uskollisuutta—samoja tajunnanmuotoja, joita näemme nykyisessäkin eläinkunnassa runsaasti esiintyvän. Ymmärryksen itu oli täten jo laskettu ihmissielun maaperään—rauta kätketty suohon ja vuoreen, kuten Kalevala sanoo,—ennenkuin se ihmisten ilmoille pääsi.
Vasta tämän perästä siirtyy runo kertomaan Ilmarisen synnystä eli korkeampien järjenvoimien heräämisestä:
Syntyi seppo Ilmarinen,
Sekä syntyi, jotta kasvoi,
Se syntyi sysimäellä,
Kasvoi hiilikankahalla,
Vaskinen vasara käessä,
Pihet pikkuiset piossa.
Yöllä syntyi Ilmarinen,
Päivällä pajasen laati.
Tämä ei ollut mitään evolutsionia alhaalta päin. Ilmarinen ei ollut niinkuin vastasyntynyt, joka ei mihinkään kykene. Hän oli »seppo iänikuinen», valmis jo syntyessään. Yöllä syntyi, päivällä laati pajan. Hän oli toisen maailman vanha kansalainen, joka maan päällä pukeutui näkyväiseen haahmoon. Kun vanhassa Kalevalassa Louhen lähettämä lintu kysyy Ilmariselta, minkätähden tämä on niin »kovin osaava, varsin taitava takoja», vastaa Ilmarinen:
Siksi, olen kovin osaava,
Varsin taitava takoja:
Kauan katsoin luojan suuhun,
Partahan jalon jumalan,
Ennen taivoa takoissa,
Ilman kantta kalkuttaissa.
Tässä on siis selvästi kysymys hengen yläilmoista laskeutuneesta, taivaallisesta järjen tulesta, joka ihmiskuntaan on ottanut asuntonsa. »Se oli totinen valkeus, joka valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat.» (Joh. 1: 9). Ymmärrys oli luonnollisen evolutsionin avulla alkanut herätä, mutta vasta kun korkeamman järjen pyhät Ilmarisvoimat ymmärrykseen yhtyivät, syntyivät inhimilliset yksilöt. Luonnontieteilijät eivät yleensä tahdo uskoa tämmöiseen »yliluonnolliseen» myötävaikutukseen, mutta eräs heistä, Darwinin tunnettu työtoveri A.R. Wallace myöntää, että hänen on mahdoton muulla tavalla käsittää ihmishengen alkuperää kuin juuri tällaisen yliluonnollisen involutsionin välityksellä.
Nyt on luonnollisesti raudansyntyrunossa historiallinen aukko. Siinä ei kerrota mitään siitä onnellisesta kulta-ajasta, jolloin korkeampi hengen valo oli ylivallalla ja rauta vielä »makasi suossa». Raudansynnyssä ryhdytään heti kertomaan siitä, miten »syntiin lankeemuksen» jälkeen Ilmarisvoimat saavat tehtäväkseen hakea loogillisen ymmärryksen rauta päivänvaloon ja ryhtyä sitä takomaan. Ja kyllä todella rauta silloin tulta pelkää: