Ahti Saarelainen tyypillinen kuva myöhemmästä ruumistusten sarjasta.
Lemminkäinen sitä seuraavasta ja Pätöinen Poika loppunäytelmistä.
Toinen jälleensyntymiseen viittaava kohta on Väinämöisen sisältörikas lupaus palata takaisin:
»Annapas ajan kulua,
Päivän mennä, toisen tulla,
Taas minua tarvitahan,
Katsotahan, kaivatahan
Uuen sammon saattajaksi,
Uuen soiton suoriaksi,
Uuen kuun kulettajaksi,
Uuen päivän päästäjäksi,
Kun ei kuuta, aurinkoa
Eikä ilmaista iloa…»
Kuten muinaisten uskontojen tai nykyaikaisen teosofian tuntijat tietävät, on eräs toinen oppi mitä läheisimmin liittynyt jälleensyntymisaatteeseen. Tämä toinen on oppi syyn ja seurauksen eli syysuhteen laista, jota buddhalaiset nimittävät karma-nimellä. Karma se reinkarnatsionin yhteydessä määrää, minkälainen yksilön ruumistus kulloinkin on. Ihmisen synnynnäiset ruumiilliset ja henkiset kyvyt ovat karman »lahjoja», s.o. seurauksia ihmisen omasta menneisyydestä, hänen itsensä hankkimia ja kehittämiä; perhe ja ympäristö, johon ihmissielu syntyy, ovat niinikään karman määräämiä, samoin »kohtalon iskut», jotka ihmisiä elämän aikana kohtaavat. Karmaa miettimällä paraiten selviää, missä määrin ihmisen tahto on »vapaa».
Suomen kansa on aina lujasti luottanut »kohtaloon» eli »luojaan». »Se on niin sallittu», on usein ainoa lohdutus murheen hetkenä. Ja monta on sananlaskua, jotka eri puolilta kuvaavat tätä »fatalismia». Mainitsemme muutamia:
Eteen tehty kiertää.
Minkä taakseen panee, sen edestään löytää.
Ei sitä sanaa sanota, jonka kannoilla ei ajeta.
Tiellä pitkä kanto kaskessa.
Tulee rikkaastakin köyhä, kerjäläisestäkin kentraali.
Vuoroon vettä soudetaan.
Autuas toisen vahingosta viisastuu, vaivainen omastaan.
Jos minulla olisi entinen aikani ja nykyinen mieleni!
Olen ollut orjanakin, olen orjoa pitänyt.
Enemmän tiedät, kun tänne tulit.
Vahingosta viisaaksi tullaan, ei voikakosta.
Oma vaiva opettaapi toisen vaivaa tuntemahan.
Kun nyt luja sallimususko kestääkseen järjen tulessa miltei vaatimalla vaatii täydennyksekseen käsityksen jälleensyntymisen laista, tuntuu luonnolliselta olettaa, että Suomen kansaa on ennen kasvatettu jälleensyntymisuskon avulla luojaansa ja kohtaloonsa luottamaan, vaikka toinen puoli kasvatuksesta ja opetuksesta myöhemmin, kristillisellä ajalla, on joutunut unohduksiin. Edellä mainitut sananlaskutkin saavat heti laajemman ja kirkkaamman sisällön, jos niitä ajattelee reinkarnatsionin kannalta. Eihän rikkaasta aina köyhä tule eikä kerjäläisestä komea sotaherra samassa ruumistuksessa: mutta eri ruumistuksissa osat todella vaihtelevat niinkuin näyttelijän näyttämöllä. Kuinka moni ihminen huokaakaan myöhemmin elämässään: olisipa minulla entinen aikani ja nykyinen mieleni,—jospa saisin niin kokeneena kuin nyt olen elää elämäni uudestaan, kylläpä silloin tietäisin, kuinka eläisin. Jälleensyntymisaatteen kannalta tämä uusi tilaisuus tarjoutuu.
Onhan ihmisiä, joiden mielestä tämä maallinen elämä on vain musta murheen laakso. He eivät jaksa ajatellakaan, että heidän uudestaan pitäisi syntyä tänne. Luulemme kuitenkin, että heidän pessimisminsä johtuu enemmän väärästä katsantokannasta kuin todellisesta kokemuksesta. Onhan selvää, että maallinen elämä ei tarjoa paljon sille ihmiselle, joka siltä odottaa nautintoa ja riemua ja onnea. Ihminen, joka semmoista elämältä odottaa, hän lähtee väärästä edellytyksestä, ja kun elämä ei tarjoa hänelle nautintoa ilman tuskaa, ei riemua ilman surua, ei onnea ilman pettymystä, on luonnollista, että hänen »särkynyt (itsekäs) sydämensä» houkuttelee älyä pessimismin kuiluun. Mutta jos ihminen lähtee siitä edellytyksestä, minkä jälleensyntyminen tarjoaa, silloin hänen katsantokantansa muuttuu perin toiseksi ja hän saavuttaa mielenrauhan, jota ei ole helppo järkyttää.
Jälleensyntymisen kannalta näet ihminen on oman onnensa seppä. Me saamme sen, minkä itsellemme hankimme. Meidän on tehtävä työtä onnemme puolesta. Meidän on maksettava joka ilo ja joka nautinto. Elämä antaa meille lahjaksi vain elämän ja kyvyn tuntea, iloita, olla onnellinen. Kaiken muun saamme itse hankkia. Niin, peruskykyjämmekin tulee meidän kasvattaa ja kehittää.
Jos nyt näyttää siltä, että emme saavuta mitä tavottelemme, että kaikista ponnistuksistamme huolimatta elämä ei toiveitamme täytä, on tämä tosiaan vain näennäistä. Kun edellytämme, että synnymme tänne jälleen ja että olemme ennen täällä olleet, ymmärrämme, että olemme nyt saavuttaneet valmiina sen, minkä ennen olemme halunneet ja että jossain tulevassa ruumistuksessa varmasti saavutamme mitä nykyään toivomme. Ja yhtäkaikki meidän ei tarvitse katsoa näin kauas! Ihminen, joka on vakuutettu elämän puolueettomuudesta ja sen kyvystä vastata meidän pyyntöihimme, saa omassa elämässään kokea, että hän todella niittää mitä kylvää. Mitä sadossa on puolinaista ja epätäydellistä, ei ole elämän aiheuttamaa. Ihmisen oma ihanne on ontunut, hän on itse heikko ja tietämätön, ja kaikki näkyväinen saavutus on ajasta ja paikasta riippuvainen! Älyllisesti tasapainoinen ihminen ei odota liikaa, ei elämältä, eikä itseltään.