Ja elämä näyttää. Väinämöinen tulee Joukahaisen tielle. Nöyryyttävinä tulevat uudet kokemukset nuorelle sielulle: suohon ne sen heittävät, surujen, tuskan ja kärsimysten suohon. Mihin jäivät sen ylpeät tiedot, kun kohtalon rautakoura siihen rupesi? Maailma mustenee silmissä eikä kiintopistettä enää tunnu olevan. »Mitä on elämä, mitä on ihminen? Onko Jumalaa olemassakaan?»
Jo nyt nuori Joukahainen
Jopa tiesi, jotta tunsi,
Tiesi tielle tullehensa,
Matkallen osannehensa,
Voittelohon, laulelohon
Kera vanhan Väinämöisen.
Ja silloin hädissään sielu nöyrtyy:
Oi on viisas Väinämöinen,
Tietäjä iänikuinen,
Pyörrytä pyhät sanasi,
Peräytä lausehesi,
Päästä tästä pälkähästä,
Tästä seikasta selitä,
Panenpa parahan makson,
Annan lunnahat lujimmat!
Niin on ihmissielu valmis elämälle jotakin lupaamaan: »minä ymmärrän nyt, että on olemassa tietoa, jota en ole saavuttanut, salaisuuksia, joita en ole ratkaissut, kykyjä, joista minulla ei ollut aavistusta. Kun vain pääsen takaisin entiseen onneeni ja tasapainooni, luovun mielelläni jostakin, joka minulle on rakasta, mutta jota sinä, elämä, et soisi minulla olevan.» Sielu on valmis luopumaan pikku nautinnoistaan ja käymään käsiksi omaan elämäänsä vakavammalla tavalla.
Mutta elämä ei huoli sielun pikku synneistä, ei synneistä eikä hyveistä.
Väinämöinen laulaa Joukahaisen yhä syvemmälle suohon.
Oi on viisas Väinämöinen,
Tietäjä iänikuinen…
Kun pyörrät pyhät sanasi,
Luovuttelet luottehesi,
Annan Aino siskoseni,
Lainoan emoni lapsen
Sulle…
»Minä annan ainoan siskoni, toisen puolen itsestäni, annan sinulle itseni!» Ja silloin totuuden henki vastaa: »nyt valitsit oikein; nyt teit oikean päätöksen. Sinut minä tahdon, sinut itsesi, että saisin sinua kasvattaa ja kehittää itseni auttajaksi, viisauteni perijäksi.»
Siitä vanha Väinämöinen
Ihastui iki hyväksi,
Kun sai neion Joukahaisen
Vanhan päivänsä varaksi.
Joukahainen pääsi pälkähästä, sielu vapahtui ahdinkotilastaan ja elämän Väinämöisääni lakkasi kuulumasta. Taas oli sielu oma itsensä—eikä kuitenkaan oma entinen itsensä. Se oli kokenut, se oli kokenut ja nyt elämä siltä jotain odotti. »Olen nähnyt vilaukselta elämän majesteetin ja heikkouteni hetkenä lupasin sille itseni. Nyt minun täytyy itseni muuttaa, nyt täytyy minun pyhittää paras itseni totuuden palvelukseen… Voi minua.»