Näin puhuu emo Ainolle, ruumiin vaisto sielulle. »Mikset ole rohkea? Jos nyt jätät vanhat unelmasi, jos uskaliaasti otat tuon askeleen pois omasta itsekkyydestäsi, niin odottaa sinua suuri tulevaisuus. Luuletko, ettei minulla ole mitään kätkössä sinua varten? Oi, mitä nuo sinun tähänastiset kykysi ja lahjasi ovat verrattuina niihin, joita vielä minulta saat! Minun salaisissa kätköissäni piilevät kaikki mahdollisuudet. Silloin kun minä kasvoin ja kehityin ja sinä et vielä ollut asuntoasi minuun ottanut, antoivat jumalat minulle lahjaksi kaikki omat salaisuutensa ja ihanuutensa. Ne minä sinulle annan, ne ovat kaikki sinun käytettävinäsi, kun vain rupeat niitä etsimään. Nouse siis, käy työhön ja ole rohkea.»
Mutta Ainosielu ei kuuntele omaa vaistoaan. Se mieluummin elää unelmissaan. Se ei heikkoudestaan tahdo tietää, ei voimansa mahdollisuuksista. Se filosofoi omalla tavallaan,—ja suuripiirteisen suvaitsevainen ja lempeä on Kalevalan viisaus: ei moitteen sanaa. Päinvastoin: Ainotilan omituinen runollisuus ja viehkeys pääsee Kalevalan kuvauksessa täyteen oikeuteensa.
Ei tytär totellut tuota,
Ei kuullut emon sanoja,
Meni itkien pihalle,
Kaihoellen kartanolle,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
»Miten on mieli miekkoisien,
Autuaallisten ajatus?
Niinp' on mieli miekkoisien,
Autuaallisten ajatus,
Kuin on vellova vetonen,
Eli aalto altahassa;
Mitenpä poloisten mieli,
Kuten allien ajatus?
Niinpä on poloisten mieli,
Niinpä allien ajatus,
Kuin on hanki harjan alla,
Vesi kaivossa syvässä…
Parempi minun olisi,
Parempi olisi ollut
Syntymättä, kasvamatta,
Suureksi sukeumatta,
Näille päiville pahoille,
Ilmoille ilottomille;
Oisin kuollut kuusiöisnä,
Kaonnut kaheksanöisnä…»
Ja Ainon personallinen suuruus on siinä, että hän mieluummin kuolee…
Itsestään nousee nyt mieleen muisto toisesta nuoresta tytöstä, joka ei kieltäytynyt menemästä vanhalle miehelle: Mariasta, joka meni Joosefille ja synnytti Jeesuksen.
Mutta ihmissielun Mariatila onkin korkea ja ylhäinen. Oi kuinka etäällä se on Ainosta!
Aino-legendan nojalla voimme kuitenkin muodostaa itsellemme kuvan salaisen totuuden etsimisen ehdoista. Totuutta ei saa etsiä ylpeydellä niinkuin Joukahainen, ettei sitä lähestyisi pelolla niinkuin Aino. Nöyrällä mielellä ja puhtaalla sydämellä on totuutta etsittävä, rakkaudella on sitä lähestyttävä, rakkaudella ja antaumuksella.
21.
LEMMINKÄINEN.
Lemminkäinen on nyt siis totuuden etsijä.