3) Sanat, s.o. sanat ja lyhemmät lauselmat, joilla poistettiin tauteja, lumottiin käärmeitä j.n.e.
4) Luvut, s.o. syntysanat ja varsinaiset loitsut.
5) Menot ja temput. »Niinpä täytyy ennen auringon nousua kulkea monet kerrat hautuumaitten ympäri, haudata sinne tänne ihmisluita, silmiään kääntämättä viskata esine, mikä hyvänsä, taakseen, ripustaa taikakalu kaulaan tai rintaan, silmääräpäyttämättä, yhdellä hengenvedolla juosta määrätty matka» j.n.e.
6) Ihmeelliset, intoilevat mielenliikutukset ja elkeet. »Jos on nostettava tai poistettava paha, niin tähän toimeen ryhdytään kauhistuttavilla ja ikäänkuin raivoisilla elkeillä, mutinalla ja ruumista sinne tänne mutkistelemalla.»
7) Liitot paholaisen kanssa. »Ei näet ole epäilemistä siitä, että on ollut sellaisia, jotka ovat menneet niin pitkälle jumalattomuudessa ja typeryydessä, että ovat vihkineet itsensä Jumalan ja ihmiskunnan viholliselle, sillä lailla saadakseen jumalattomissa yrityksissään hänen ikuista apuaan. Todenmukaista on, että jumalattomuuden siemen on peräisin pakanuudesta. Sillä me olemme yllä osottaneet, että esivanhempamme uskoivat löytyvän joitakin pahoja haltioita ja henkiä, joiden apua muutamat pyysivät.»
Olemme täten saaneet ulkopiirteissään jokseenkin tyydyttävän kuvan niistä salaisista menetelmistä—mikäli niitä tunnetaan,—joita tavallisesti kutsutaan nimellä magia eli taikuus. Kalevalakin on täynnä tätä magiaa. Kaikki sen sankarit ovat loitsutaitoisia, Lemminkäinen, Ilmarinen, Joukahainen, Louhi ja ennen kaikkea Väinämöinen, jonka sanojen ja laulun sekä soiton mahdilla ei ole ainoastaan lumoava, vaan suorastaan luova ja ihmeitä tekevä voima. Taikakaluna esitetään Lemminkäisen harja, joka äidin ja vaimon nähden vuosi verta, kun kuolo oli Lemminkäistä kohdannut. Väinämöinen turvautuu kerran arpomiseen, kun kuu ja päivä olivat lakanneet paistamasta (49: 75-110). Niinikään kerrotaan hänestä, että hän paranteli sairaita sekä voiteilla että magnetisilla katseilla, sekä kätten päälle panemisella että puhaltamalla, sekä rukouksilla että loitsuilla (45: 313-362). Huomio ei kuitenkaan Kalevalaa lukiessa niin suuresti kiinny näihin maagillisiin yksityisseikkoihin, koska ne siinä enimmäkseen esiintyvät luonnollisina ja jokapäiväisinä sivuseikkoina. Juoni, sen ylevä sisältö ja kuvauksen esteettinen ehjyys herättävät syvimmän ja pysyvimmän mielenkiinnon. Mutta kysymys, minkä jokainen tarkkaavainen lukija tekee itselleen, on: »ei suinkaan tuonlaisissa kertomuksissa ole mitään todellista pohjaa ja perää?!» Ja moni lukija empimättä vastaa itselleen: »ei tietenkään!»
Tässä kuitenkin on varovaisuus paikallaan. Jyrkkä kieltäminen ei pitkälle vie. Kuten prof. Schurtz edellä toistamissamme sanoissa huomauttaa, ei nykyajan tutkija enää ole samassa asemassa kuin valistusajan tiedemies. Me tunnemme jo virallisesti siksi paljon ihmissielun salaisia kykyjä (esim. hypnotismia, selvänäköisyyttä, psykometriaa), että leimaamme itsemme tietämättömiksi tai humbugitieteilijöiksi, jos vain kohautamme olkapäitämme »saduille» ja »ihmetarinoille».
Mitä tämän kirjan tekijään tulee, hänellä ei ole mitään syytä kieltää maagillisten ilmiöiden ja magian todenperäisyyttä. Päinvastoin hänen—oman kokemuksensa nojalla—täytyy tunnustaa, että hän tietää useiden edellä lueteltujen ilmiöiden pitävän yhtä todellisuuden kanssa, vieläpä voisi mainita semmoisia, joita edellä ei ole lueteltu. Kuitenkaan tämä ei merkitse, että hän siveellisesti katsoen niitä semmoisinaan hyväksyisi.
Emme näet ihmettele yleistä mielipidettä ja niitä arvostelijoita, jotka tuomitsevat taikuuden ja magian oleelliseksi tunnusmerkiksi kaikelle sille maailmankatsomukselle, jonka katse ei ulotu nykyistä maallista elämää ulommaksi. Pikkumaista ja alhaista on todella tuo alituinen huolehtiminen aineellisen elämän eduista ja tarpeista, sen menestyksestä ja sen turvaamisesta, ja—jos huolehtia täytyy—epäilemättä rehellinen työ ja vilpitön käytös on aikaa myöten parempaa magiaa kuin kaikenlaiset loitsut ja temput. Valistus, sivistys ja kristillinen maailmankatsomus on tässä suhteessa kieltämättä vaikuttanut kohottavasti kansoihin. Mutta yleinen mielipide ja arvostelu riippuu siitä käsityksestä magiasta, mikä on vallalla. Jos käsitys muuttuisi, muuttuisi arvostelukin.
Emme suinkaan tässä tahdo yrittää muuttaa yleistä käsitystä magiasta. Tahdomme vain lausua julki sen oman mielipiteemme, joka lukijalle kyllä lienee jo selvinnyt, että magia todellisuudessa ja alkuperäisesti on perin toista kuin yllä kuvatut temput ja loitsut. Todellisuudessa magia on toimintaa näkymättömässä maailmassa ja siis yhtä tiedon kanssa. Tietäjä on juuri ihminen, joka hallitsee joitain voimia näkymättömässä maailmassa, ja sentähden hänen toimintansa tietäjänä asianmukaisesti on magiaa eli maagillista toimintaa. Kaukana siitä, että tämä toiminta liikkuisi aineellisen ja fyysillisen elämän alalla, sen tarkotusperät päinvastoin ovat ylifyysillistä ja henkistä ja siveellistä laatua. Todellinen magia ei koske ruumiilliseen elämään muuta kuin välillisesti, se edistää vain henkistä kasvua ja ihmiskunnan sisäistä sivistystä. Muunlainen magia, milloin siinä todella käytetään salaisia voimia, on jumalallisen kyvyn prostituoimista.