VAIMO (tyynesti ja varmasti.) Ei, sinä herjasit. Sinä teit sen, siksi ettet ole mitannut elämäämme kuten minä nyt muistellessani häntä, joka oli omani, ja hänen ajatuksiaan. Ne ovat varmaan nyt minun lähelläni. (Miettivänä ja varmasti.) Ei, sellainen ei ole maailmamme. Meilläkin on valoa, suuruutta, ikuisuutta jo keskellämme. Me voimme kuolla toistemme edestä. Kokonaisuudessa täytyy olla ykseyttä. Sen täytyy olla pohjaltaan luonnollista ja yksinkertaista — kuin suuri puu, kuten kaikki luonnossa. (Sureksien, mutta voimakkaasti.) Ajatuksen, joka meitä täällä kannattaa, täytyy kantaa meitä sielläkin. Mikä täällä on suunnattoman arvokasta, sen täytyy olla arvokasta sielläkin.
SISAR. Nyt pidän siitä, mitä puhut, mutta en oikein ymmärrä sinua.
VAIMO (luhistuu taas kokoon). Et tietysti. Jospa edes itse voisin, jospa voisin? Nehän ovat hänen sanojaan, palasia niistä. Minä kuljen täällä ja tuijotan sokeine silmineni. Minä liitän sirpaleita sirpaleihin, ja päätäni särkee. Mitä välitän yleensä ajatuksista? Mitä muuta voin käsittää kuin surua ja tyhjyyttä? Jos ihmeen kautta saisin painua vielä hänen rinnalleen, sylissäni meidän turvattu onniparkamme, mitä huolisin silloin kaikesta muusta? Tyhjyys, aineellinen tyhjyys säikähdyttää minut hulluksi.
SISAR (hänen puoleensa kääntyen). Sinua raukkaa! Aina samalla lailla, (Sisäisesti vastahakoisena.) Mutta nythän en voi jättää sinua yksin.
VAIMO (nopeasti). Älä luule sitä, voit aivan hyvin. Nyt on kohtaus ohitse, nyt voin rauhoittua. (Rohkeutta teeskennellen.) Kuulithan, kuinka lujasti ja selvästi voin puhua. En tule hulluksi. Nyt on vaara ohitse. Ja sitten työni… Nyt minun täytyy se tehdä. Ei, mene sinä omiisi, ja kiitos, ystäväni! Ole rauhassa. Iloitse, jos voit.
Hän syleilee sisartaan pakottaen hänet siten lähtemään.
SISAR (keventyneenä ja päättäväisenä). Huomenna tulen aamupäivällä. Silloin saan kuulla Emilialta, kuinka on laita, ja jos tarvitaan, jään tänne.
VAIMO. Niin, niin. Suljen oven mentyäsi. (Molemmat menevät etehiseen.)
Heti sen jälkeen vaimo palaa takaisin yksin. Hän vääntää avaimen lukkoon, huokaa helpotuksesta, katselee ympärilleen samalla hyväilevällä liikutetulla katseella kuten ensi kerralla, kiiruhtaa sitten vaatekomerolle.
Vihdoin saan omani.