MIES. Nythän sinä loistat minulle niin lämpimästi. Kiitos, kiitos! Sinun äänesi on tänään erityisempi kuin tavallisesti, niinkuin kaikki muukin on.
Hän näyttää rupeavan ihmettelemään sitä.
VAIMO (tahtoo estää sitä, vaikkei muista, miksi sitä olisi kartettava. Pakotetun keveästi.) Vain sen vuoksi, että olen sinua kauan odottanut enkä ole paljon nähnyt sinua tänä päivänä. Tuntuu kuin en olisi sinua ollenkaan nähnyt. Sinun työsihän vetää kaiken huomiosi puoleensa.
MIES. Siltä minusta ei ole pitkään aikaan tuntunut. (Hänen katseensa varmistuu.) Se täytyy tehdä valmiiksi.
VAIMO. Siitä johtuu sinulle iloa, ja sitten saat levätä.
MIES. Sitten voin alkaa uutta. (Raskaasti.) Joka sekin on tuomittu jäämään keskeneräiseksi. Sellaista on kaikki työmme. Samoin kuin lapsena ollessamme juoksimme kukkulaa ylös saavuttaaksemme ilta-auringon. Se kulki nopeammin. Jos ajattelee, kasvaa ajatuksistaan, ennenkuin ne valmistuvat kokonaisiksi. Kun pesä on valmis, on se liian ahdas ja kelpaa korkeintaan muille.
VAIMO. Silloin on tehnyt heille hyvää.
MIES. Hiukan, parhaimmassa tapauksessa. Usein päinvastoin. Mutta itsestään on etupäässä vastuunalainen.
VAIMO. Jokaista tuomittaneen pyrkimystensä mukaan.
MIES. Danaidit voivat sillä lohduttautua. Pahinta on, että jos jotain voisi ajatella joskus täysin valmiiksi, olisi siinä silloin samassa kuoleman merkki. Korkeat puut lakastuvat latvasta; sinne eivät mahlat jaksa nousta. Virheetön maailmankatsomus olisi muistomerkki ihmisten perhehaudalla.