Nyt noustiin maalle, kyytimiehet laittoivat ateriavalkian, kyytimiehillä oli eri eväskontti Riston ja Ollin varalta, kontissa oli kaikenlaisia makupaloja, joista kyytimiehetkään eivät jääneet osattomiksi.
Atrioitua antoi perämies Ristolle kaksi lakkarikelloa, isompi hopeainen ja pienempi kullattu, terveyksillä Feodorilta. Isompi kello oli aivottu Ristolle ja pienempi Annalle. Ollille jätti perämies 50 hopearuplankappaletta myös Feodorilta. Näistä lahjoista olivat sekä Risto että Olli riemuissansa. Risto vaan ihmetteli miksikä hän sai niin paljon lahjoja vapautensa myötä. "Aijai kun nyt vaan joutuisimme kotiin, se olisi ilopäivä, mitä Anna ilotseisi! Vaan pitkä on matka", lausui Risto huokaillen. "Minusta on vapauteni kuin unennäköä, eihän tämä vaan raukea uneksi", jatkoi hän.
Nyt vasta Ollilla oli aikaa kertoa Tuovilan kahakasta ja poltosta, kuinka Feodor oli pelastettu, kuinka hän vihdoinkin oli päättänyt petturin, Jussin päivät y.m.
"Missä te olette oppineet suomea puhumaan?" kysyi Risto kyytimieheltä.
"Olemme sukuisin suomalaisia, vaikka olemme syntyneet täällä. Noin viisikymmentä vuotta sitte oli isävainajamme, — me olemme veljekset, 'Sallan veljekset' — joutuneet samalla lailla kun tekin, näitten ryövärien vangiksi, niillä ryöväys ja polttoretkillä, joita rajamailla on kestänyt vuosisatoja. Kahden vuoden ajan oli isävainaja pidetty vangin töissä Arkangelin takapuolella, vaan oli onnistunut vihdoin päästä karkuun ja monta mutkaa samoen urenneet tänne syvään erämaahan. Saari josta viimein soudimme oli silloin autio; kylässä, jossa nyt on kymmenkunta talon tapasta, oli silloin pari taloresua. Isävainaja oli nähnyt saaren hyväksi talonpaikaksi ja päättänyt, kun rauhaa ei ollut odottamista kotipaikoillakaan, tehdä talon saareen, toivoen ehkä siinä saavansa elää rauhassa. Hän riensi kotipaikallensa, jonne hällä oli jäänyt kihlattu morsian, jonka hän aivan oikein tapasi uskollisesti odottamassa. He menivät naimisiin, istuivat heti sen jälkeen poron pulkkaan ja matkustivat tänne. Niin vähitellen tekivät talon ja sittekun me miehistyimme alkoi isävainaja toisenkin talon, jonka vanhempaimme kuoleman jälkeen valmistimme ja erosimme kumpikin omaan taloon. Paikalla olemme siis syntyneet ja kasvaneet sekä eläneet parhaan miehuutemme ijän melkeen rauhassa".
"Mutta nyt, ei ole paljon enämpi kun pari kuukautta sitte, saapui tämä iso ryöväri Snorikoff tänne, ryöväsi kotomme kontumme ja nyt ei meillä ole muuta elinkeinoa kuin mitä saamme metsästä ja järvestä. Joku kateellinen kyläläinen on saanut matkaan kaiken tämän. Nämä raukat ovat sellaisia aasia että ne ryömivät kaikkien rosvoin edessä. Snorikoffin kauhuretket ovat kuuluneet jo monta vuotta ja levittäneet kauhua tännekin, mutta emme ole uskoneet hänen tänne tulevan. Hän on maan kauhu, peto. Nuori herra Feodor on vakuuttanut meitä että hän, kun hän vaan pääsee voimaan ja valtaan, asettaa meidät oikeuksiimme ja me uskomme häntä. Sentähden olemme olleet apuna teitä vapauttamassa. Alku on käynyt hyvin, toivomme että pääsette ainakin konnan kourista".
Sittekun kyytimiehet olivat neuvoneet matkustajia kuinka heidän piti menetellä matkalla, erottiin molemminpuolisilla onnen toivoituksilla.
* * * * *
Sittenkun vanki seuroinensa oli poistunut, vei Olga vankilan avaimen paikallensa. Snorikoff ja vartiat nukkuivat hyvässä rauhassa.
Vihdoin heräsivät vartiat, ennenkun heidän jalo herransa, päivitellen kuinka he olivat nukkuneet niin kauvan ja kun saivat Olgalta kuulla että Snorikoffkin vielä nukkui eikä siis tiennyt mitään vartiain levosta, rukoilivat Olgaa ettei virkkosi heidän uinauksestansa mitään ja laittautuivat kiireemmitten toimeensa kiitellen ja ihaillen niin hyvää onneansa.