Vihdoin heräsi Snorikoffkin puolipäivän aikana ja hänkin ihmetteli kuinka oli nukkunut niin kauvan. "Joinkohan minä eilen illalla enemmän viinaa kuin muina iltoina?" kysyi hän.
"Joitte kyllä paljon enempi", vastasi Olga.
"Tästä lähdin en juo tippaakaan viinaa".
"Parasta", vastasi Olga hymyillen.
"Onko vanki saanut ruokaa?" kysyi Snorikoff.
"Ei, kun mulla ei ole avain!"
Snorikoff puki kiirusti vaatteihinsa, otti vankilan avaimen, käveli ulos tyytyväisellä mielellä, katsahti jos vartiat olivat paikoillansa, avasi sitte vankihuoneen oven ja astui mahtavasti sisälle.
Mitä näki, kuului pian: Ensin kuului jyskäys kun tapponaudan otsaan iskun perästä, sitte kauhea mölinä: "kymmenentuhatta ruplaa — kym — kym — kymmenen — kymmenen — tu — tu — tuhatta — ru — ru — ruplaa", juosten ulos ja huutain: "Saa — tanat olette päästäneet kymmenen tuhatta ruplaa".
Vihdoin tyveni hän tavalliseen kolkkoon maltillisuuteensa.
"Tässä on kavaluus tehnyt työtä, siitä tulee vasta tutkinto, vaan nyt ei ole aikaa — minulta ei saa viedä l0 tuhatta ruplaa mikä talonpoika lurjus hyvänsä, sitä ei vielä ole tapahtunut eikä tapahdu nytkään — Ivan Snorikoffia ei saa intikseen vetää nokasta, nehei".