"Tulkaa!" kuihki Jussi (se oli hän) "hiljaa, en ole muu kun entinen vihollisenne Jussi, nyt olen sovittanut pahat tekoni ja toivon teiltäkin anteeksi! Aikani on nyt enää lyhyt, tulkaa ja kuulkaa mitä sanon, antakaa anteeksi!" rukoili Jussi, "tehkää sitte kanssani mitä tahdotte!"
Risto ja Olli istuivat vesissä silmin Jussin viereen majan maalaattialle. Jussi kertoi:
"Olli, sinä luulit lopettaneesi kurjan elämäni silloin kun viimeksi kohtasimme. Aikeesi oli oikia, kuoleman olin ansainnut, mutta Jumalan sattumus oli se ettei aikomuksesi toteunut. Kiireessäsi et huomannut että toverisi, joka pani nuoran kaulaani, oli tehnyt silmukan niin ettei se heti kuristanutkaan minua ja lähteissänsä myös huomaamattasi, pisti puukon käteeni, ensin leikkasi poikki köyden käsistäni ja sanoi hiljaa: 'Pelastin sinun, palaa pahalta tieltäsi!' Kallon Matti teki tämän armotyön. Kun olitte kerjenneet näkymättömiin, leikkasin köyden poikki ja olin taas irti! Omatuntoni oli aika ajoin jo ennen soimannut, mutta nyt alkoi se kalvaa minua niin katkeamattomalla hirmuisuudella että vihdoin päätin vakavasti parantaa elämäni, toivoen saada tilaisuutta teolla näyttää totisen parannukseni, eli kadota tietämättömiin. Niin lähdin, sauva tukena ja kainalossa pyssy jonka onnekseni tässä tilassa myös kiireessänne olitte unhottaneet paikalle — urikoimaan erämaata kohden, tietämättä oikeastaan mille suunnalle; kuitenkin tunsin niinkuin mikä salainen voima veti minua tälle suunnalle. Viikkokauden päivät niin urikoiden samaa suuntaa nälän, vilun ja omantunnon tuskien uhrina, — henkeni eläkkeeksi sain milloin mitäkin, metsäeläinten raatoja y.m. — kohtasin vihdoin erään niittysaunan, jossa vietin talven. Sauna kun on metsän sisällä niin sain helposti lämmityspuita. Saunaa lämmitin ainoastaan öillä, niin ettei savu ilmoittanut olopaikkaani. Saunassa oli iso suolapussi, vanha pata ja tulukset, jotka kaikki tulivat hyvään tarpeeseen.
"Yhtään ihmistä en ole nähnyt sitte kuin pääsin hirrestä. — Talvella havaitsin saunan läheisyydessä suksen jäljet, varmaan jonkun metsästäjän, jos hän huomasi minun jälkiäni, sitä en tiedä. Joitakin lintuja ja kaksi peuraa sain ampua, niitten lihalla olen elänyt tähän asti. Noin kaksi viikkoa saattaa olla siitä kun lähdin saunalta, tässä majassa olen maannut kaksi viikkoa.
"Entisestä elämästäni ei ole enkä kerkeä enää paljon puhua, kerron vaan: Kurjuudessa, kylän juoksiana olen elänyt pienestä lapsesta, vanhemmistani eli muista kasvattajista en tiedä mitään, vielä vähemmin kuin kukaan on kohdellut minua rakkaudella, olen minä tuntenut rakkautta muita ihmisiä kohtaan. Kun kasvoin mieheksi oli minussa palava turhamielisyyden himo, koreat vaatteet y.m. oli hartain toivoni ja kun ei minulla ollut siihen varoja, koetin saada niitä millä tavalla hyvänsä. Se himo vei minun lopullisesti tälle kurjalle retkelle.
"Tässä majassa olen maannut, kuten mainitsin, kaksi viikkoa. Täältä näin kuinka taistelitte koirain kanssa, tunsin teidät hyvin ja arvasin että teitä ajoi vaara takaa. Olin vähällä huutaa teitä nimeltä, vaan en uskaltanut, merkillistä kuinka kurjakin henki on rakas. Kun sitte näin Snorikoffin, joka minulle petollisuudestani lupasi suuren summan rahaa, vaan ei antanut äyriäkään, syttyi minussa hirmuinen viha, joka antoi minulle voimaa niin että entinen vakava käteni ja tarkka silmäni eivät pettäneet, ja ajoin luojin hänen korvasta sisään, josta olikin seuraus, kuten näette että se rosvo tästälähdin antaa teille siivon rauhan. Heti kun olin antanut roistolle jäähyväiset, sain luojin rintaani, jonka reijästä nyt vihdoin juoksee ulos omakin vilheliäinen henkeni.
"Nyt olen kertonut kurjan elämäkertani. Antakaa anteeksi pahat tekoni! Jos näette minun ruumiini ansaitsevan sen arvon, niin kaivakaa vähän kuoppaa ja peittäkää tomumajani sen maan poveen, jonka petturi olen ollut, vaan joka kuitenkin on herättänyt kurjassakin rakkauden!"
Sanottuansa viimeisen sanan vaipui Jussin silmät umpeen ja parin raskaan huokauksen perästä jätti henki majansa.
Syvästi liikutettuina lankesivat kumppanit polvillensa ruumiin viereen.
"Ihmeelliset ovat luojan työt, lepää rauhassa eksynyt ja väsynyt matkamies!" lausui Olli itkusilmin.