Lassi oli ainoastaan jäneksen ja linnun pyytäjä, "sillä", sanoi hän, "ketunpyytö on yhtä konstikasta kun käräjänkäynti, en siihen puutu".
Jussi taas oli pääasiallisesti ketunpyytäjä; "sillähän saapi rahaa yhtä helposti kuin vallesmanni", sanoi Jussi.
Lassi pyyti ja sai paljo jänesstä ja lintuja, niin että niitä joulun aikana karttui kokonainen aitallinen; hänellä olikin tapana sanoa: "Kyllä on taas talven takapää hyvin likellä, ennenkuin Lassin ruokavarat loppuvat".
Muuta työtä kuin pyytöä ei Lassi koskaan tehnyt, eikä osannutkaan tehdä, paitsi sen verran halonhakkausta, että hänen osansa mökin pikku tupaan pysyisi lämpimillä, liha saatiin keitetyksi ja sauna lämpimäksi illalla. Sauna lämmitettiin ja siinä kylvettiin joka ilta, halkometsäkin oli aivan saunan seinän vieressä. "Minä elän hyvästi työlläni", sanoi hän ja toivoi hartaasti, että hänen toivorikkaasta ainoasta lapsestansa, Ristostakin tulisi pyytömies. "Kyllä Ristosta tulee pyytömies, hän syntyi kekrin aattona, se on hyvä merkki", lausui Lassi, kuu Riston kasvatus tuli puheeksi; "Risto on kyllä viisas poika", jatkoi isä.
Mutta, isänsä suureksi suruksi, Ristolla ei näyttänyt olevan vähääkään pyytömiehen taipumusta.
Lassi lausui asiasta murheensa Ristolle: "Mitä sinusta tulee poikaseni, kun et opettele pyytämään? Ei sulla ole jäneslankain eikä ansain puutetta, niitä on minulla yltäkyllin, — juokset vaan ympäri maailmaa ja kun kotona olet, niin makaat yöt ja päivät päästään, ei tullut pyyntömiestä sinusta".
"No tarvitseehan levähtää päivällä, kun on yön raskaasti nukkunut", mutisi Risto isälleen.
Risto oli kuitenkin pahoilla mielin, kun isä oli murheissansa hänen tähtensä. Eräänä talvipäivänä sanoi Risto:
"Isä, antakaa minulle jäneslankoja, niin lähden hakemaan jäneksen polkuja ja virittämään lankoja".
Lassi ihastui niin että ilokyyneleet vuotivat silmistä.