"'Ei ne niin pian joudu, niissä on paljo työtä'.
"'Paljoko työtä! valmiit nahkathan nuo olivat', väitti Lassi.
"Joulun aattona pidettiin Isossa-Savolassa Hannan ja Lassin vihkiäiset ja isot häät, joihin oli kutsuttu paitsi muita, rovastin herrasväki. Häissä oli ilo ylimmillään, jokaisen povessa hehkui tyytyväisyyden ja rauhan tunteet.
"Hiljan illalla vihdoin, kun häävieraat jo olivat lähteneet kukin kotiinsa, sanoi isäntä:
"'Eikö nuorelle parikunnalle tule jo uni, hevonen on valmis portaan edessä!'
"Hannalla oli hyvin vaikea salata hämmästystänsä, hänellä kyllä oli ollut huolta tulevasta asunnostansa ja sen varustuksesta, mutta isäntäväki oli vakuuttanut, että sen asian kanssa kyllä kerjetään, jonka vuoksi Hanna luuli, että hän miehinensä jää edelleen joksikin ajaksi taloon. Hannan hämmästys siis oli suuri, kun hän ajatteli täytyvänsä lähteä autioon tyhjään mökkiin. Hän kuitenkin otti talonväeltä jäähyväiset katkeralla mielellä, jonka hän toki osasi salata, ja sanoi:
"'No, Lassi, nyt lähdemme uuteen asuntoomme! Missä tyttäret ja pojat ovat, että saisin heillekin sanoa hyvästi?'
"'Mihin lienevät juosseet. Minä toivon kohtaavamme useasti, kun tulemme asumaan näin liki toisiamme', vastasi isäntä teeskentelemättä.
"'No, Lassi', kiirehti Hanna.
"'Minä olen valmis', sanoi Lassi, joka ei murehtinut muuta, kunhan sai Hannan kanssansa. Hanna kääräsi Riston uuteen ketunnahkakappaansa, ajatellen: kyllähän yhden yön tarkenee kylmässäkin näin varustettuina, ja niin istuivat rekeen. 'Muut tavaranne, jotka nyt eivät mahdu rekeen, lähetän huomenna, ja toivon että Hanna itse tulee niitä noutamaan, niin saamme kuulla minkälaisia unia näitte uudessa asunnossanne', sanoi isäntä.