"'Kauniita unia totisesti', ajatteli Hanna. Synkät pilvet pimittivät hänen mieltänsä, katkerasti katui hän kevytmielisyyttänsä, kun oli matkaansaattanut tällaisen majanmuuton. Ristokin alkoi itkemään täydeltä kurkkua, kysyen monta kertaa: 'Äiti mihinkä me nyt lähdemme?' Tämäkin lapsen kysymys katkeroitti yhä enemmän Hannan sielua. Riston kysymykseen hän ei antanut muuta vastausta kun ajatteli: 'Maailma on kylmä ja rauhaton, ihmiset kolkkoja ja itsekkäitä', j.n.e. Kun olivat istuneet rekeen, niin ajoi renki aika viuhkaa Rauhaniemeen päin. Hanna ajatteli: Renkikin ajaa sukkelaan päästäksensä meistä niin pian kun mahdollista 'kaikkialla kylmyyttä vaan'. Pian joutuivat ajajat Rauhaniemen näkyviin. Hanna näki pimeän läpi valkioita akkunoista, ja kysäsi rengiltä: 'Mistä nuo valkiat näkyvät?'
"'Rauhaniemestä kait ne näkyvät', vastasi renki.
"'Ei siellä kyllä asu ketään, mutta kyllä valkiat näkyvät
Rauhaniemestä, se varma on', vakuutti renki.
"Pian ajoivat he kartanolle, jossa pimiässä näkivät seisovan kaksi hevosta, jotka Hanna päivänaikana kyllä olisi tuntenut, ja kuulivat kuskien puhuvan jotakin keskenänsä. Toinen kuski sanoi: 'No on se muutamilla onni tässä maailmassa, kun tuollakin Lassi Rytkösellä, että saapi tällaisen hyvän talon ja luultavasti aivan ilman, sillä millä varoilla Lassi maksaisi!'
"'Ei taloa olisi Lassi saanut, sen on Savolainen antanut Hannalle, ja tuo höperö otti Lassin mieheksensä', lausui toinen kuski.
"'Kyllähän tässä paikassa voipi hyvästi elää, liijoitenkin kun semmoinen pohatta, kun Savolainen on tukena. Savola onkin muutamissa vuosissa rikastunut mahdottomasti', lausui edellinen kuski.
"'Savolan rikastuminen on Hannan ansio. Mistähän se on kotoisin, tiedätkö sinä?' kysyi toinen kuski.
"'En tiedä, enkä pidä vaaria, hyvä ja jalo ihminen kuuluu hän olevan'.
"Hanna ei ollut kuskien puheesta kuullut muuta kun äänen. Hän kysäsi hämmästysäänellä:
"'Onko tämä Rauhaniemi?'