"Hanna ei saanut sanaa suustansa vastaukseksi, tämä uusi kohtaus teki hänen kokonaan mykäksi. Hän hyppäsi isännän ja emännän luokse, jotka seisoivat vieretysten, kietoi heidät käsivarsillansa ja vaipui heidän rinnoillensa tukahtumaisillansa yhdellä kertaa sekä suru- että riemuitkuun. Häntä kalvasi näet omantunnon haikeat soimaukset siitä, että hän oli eronnut Savolasta katkeralla ja nuhteellisella mielellä; toiselta puolen taas paisuttivat kiitollisuuden tunteet kyyneltulvaa.
"Noo, Hanna, tuollako surullisella lailla alotat uutta emäntätointasi?' lausui isäntä.
"'Ei, rakas isäntä, se ole suru yksin, kun minua tällä erällä liikuttaa. Kiitollisuuteni syvyyttä en voi mitata, vaan kun tunnen itseni tuiki ansiottomaksi kaikkeen siihen suureen rakkauteen, jolla minua niin runsaasti olette suosinut, niin tunnen suureen onneeni sekoitetuksi ansiottomuuteni katkeruuden. Kiitollisuuteni sammuttaa ainoastaan kuolema'.
"'Minä toivon, että tässä torpassa voitte elää kärsimättä suuria puutteita. Vähäinen peltomaa on hyvää, pienoinen niittymaa samanlaista. Hyviä kaskimaita on talon maalla, joita saatte, saati jaksatte viljellä', lausui isäntä. Hän jatkoi:
"'Eihän tällä tienoolla olisi elämä kovin raskasta, saati saisimme rauhan venäläisiltä, jotka tuon tuostakin ryntäävät rajan yli murhaten, polttaen ja ryöväten. Kuninkaalla ei ole tarpeeksi sotavoimia suojelukseksemme, eikä ole helppoa suojella pitkiä rajoja erämaissa, meidän täytyy siis turvautua Jumalan apuun ja omiin voimiimme'.
"Näin kertoi rovastivainaja minulle koko Hannan historian. — Rauhaniemessä elivät Hanna ja Lassi poikinensa aika hyvästi monta vuotta, kunnes venäläiset taas eräänä kesänä suurella joukolla ryntäsivät rajan yli, polttivat Isonsavolan poroksi ja ryöväsivät kaikki omaisuuden, niin että ihmiset hädintuskin pääsivät vihollisen kourista puolialastomina pakoon metsiin. Vihollisten joukossa oli nähty Luomaniemen Jussi oppaana — katala maansa petturi! Samanlainen hävitys kohtasi Rauhaniemenkin asukkaita. Lassilla vaimonsa ja Riston kanssa ei ollut nyt muuta keinoa kun turvautua veljensä Jussin pikku mökkiin, jonne he muuttivat ja jossa pari vuotta asuttuansa Hanna kuoli. Risto jäi kymmen-vuotiaana äidittömäksi. Lassi taas vajosi entiseen typeryytensä, joten Riston kasvatus jäi kokonaan sikseen. Ei siis kumma, että Ristolla oli katupojan viitteitä; tyhmä hän ei ole, enkä minä luule olevan epärehellisenkään, minä vaan pelkään, että kun hän tulee taloon, Anna rakastuu häneen".
"Mitä joutavaa. Anna on 14 vuotias ja Risto lienee kahdenkymmenen vanha, rippikoulua käymättömät vielä molemmat", lausui emäntä.
"Minä tein sen välipuheen Riston kanssa, että hänen pitää suorittaa rippikoulu ennenkuin tulee taloon".
"Anna tahtoo myöskin rippikouluun tänä syksynä", vastasi emäntä.
"Kas sitä, yhtaikaa rippikouluun, siitä ei tule mitään, kyllä Anna kerkeää sinne tulevana syksynä", väitti isäntä.