"Tuossa vielä johtuu mieleeni", sanoi emäntä, "Hannan historia, sen olen kuullut Hanna-vainaan omasta suusta, kun hän vielä eli, vaikk'en siitä ole sulle puhunut, kun Hanna tahtoi ettei kukaan tarvitse tietää hänen elämänsä vaiheista. Se on kuten kerroit, niin että Hanna oli seuranaisena eversti T:n perheessä ja että Torsten rakastui Hannaan ja tahtoi naida hänen. Vaan kun Torstenin vanhemmat ja sukulaiset olivat jäykästi vastaan ja kun Hanna sai sen tietää, päätti hän kerrassaan kadota pois paikkakunnasta. Hanna kertoi näin:
"'Kun rakkautemme meni jo liian pitkälle ja kuulin Torstenin vanhempain jyrkästi kieltävän aivottua naimistamme, niin päätin kadota kauas erämaahan. Vanhempani olivat kuolleet. Torsten esitti, että pakenisimme yhdessä johonkin erämaahan Venäjän rajalle, eläisimme siellä vaikka missä pikku mökissä, odottain parempia aikoja. 'Ja ehkäpä siellä saataisiin olla päällikkönä ja apuna kansalle vihollista vastaan', sanoi Torsten. Torstenin vanhemmat eivät olleet rikkaat, mutta kovin aatelisylpeät. Torstenilla siis ei ollut suuria varoja, mutta hänellä oli eräs hyvin rikas ystävä, joka oli luvannut kaikkea apua mitä Torsten tarvitsi. Torsten sanoi: 'Köyhyyttä emme tarvitse kärsiä, mitä muuta tarvitsemme, antaa meille rakkautemme'. Minä kuitenkaan en voinut taipua Torstenin esityksiin enkä tahtonut sitoa häntä asemaan, joka ei ollut hänen. Päätin siis paeta yksin ja rukoilin Torstenia, että unhottaisimme kaikki ja eroaisimme iäksi. Torsten vihdoin taipui päätökseeni, sillä se oli minun puoleltani järkähtämätön, kuitenkin sai hän luvan seurata ensimäisen taipaleen omalla hevosellansa — silloin oli talven aika — peninkulman matkan yhteen mökkiin, jossa erosimme viimeisen kerran. — Oi hirmuinen hetki. Mökistä saatettiin minua aina etemmäksi, kohden erämaita. Vihdon monta viikkoa vaellettuani saavuin erääsen taloon, johon vihdoin seisatuin, kun nyt olin tarpeeksi kaukana, syvässä sydänmaassa. Talossa asuin pienessä kammarissa kokonaista kaksi vuotta. Ihmiset talossa olivat erinomaisen rakkaita. Täällä syntyi Risto. Talossa tein kaikenlaista käsityötä, joita teoksiani annoin talonväelle ja sain niitä vastaan ruoka-aineita. Vihdoin kuulin puhuttavan Isosavolasta, joka, ehkä kaukana, oli koulutalo. Huhu tiesi myös kertoa, että Isosavolassa tarvittiin emäntäpiikaa, jonka tähden palkkasin asian alkain erään vaimon tiedustelemaan asiasta. Kahden viikon perästä palasi vaimo ja kertoi, että emäntäpiikaa tarvitaan, mutta kelvollista; hänen pitäisi olla paikalla kahden viikon kuluessa. Palkkaa oli isäntä sanonut maksavansa ansion jälkeen. Minä heti matkustin Savolaan ja pääsin emäntäpiiaksi. Kysymykseenne, kuinka otin Lassin miehekseni, on helppo vastata: se oli ehkä väärin tehty, että menin avioliittoon Lassin kanssa. Minä selitin Lassille jo edeltäpäin, ettei sydämmessäni ole sijaa aviorakkaudelle, ei miehelle, kuka hyvänsä se oli, ainoastaan lämmin ja vilpitön ystävyys. Sen kohdan on Lassi oikein ymmärtänyt, hän on ollut ja on hyvä ja ystävällinen. — Siinä historiani, lopun olette ehkä kuulleet'.
"Kertomuksesta käy selville, että Risto on sotamajurin poika, sillä sotamajuri on eversti T. vainajan poika, johan minä sen arvasin, asia on aivan selvä", sanoi Tuovilan isäntä.
* * * * *
Kun kahakka Riston ja Luomaniemen Jussin välillä oli päättynyt siten, että Jussi liippoi käpälämäkeen, käveli Risto verkalleen isänsä mökkiin.
"No pääsitkö rengiksi Tuovilaan?" kysyi Lassi.
"Pääsin kyllä, mutta pitää mennä rippikouluun ensin".
"No, sinun pitää mennä rippikouluun, senhän kerkeät suorittaa ennen kekriä, jos et ole unhottanut lukua äitisi kuoleman jälkeen. Saat ruveta lukemaan raamatun psalttaria, uskontunnustuksen kappaleita". "Epäkappaleita", ojenti Risto. "Niin epäkappaleita", jatkoi Lassi.
"Entäs pyytösanat", irvisteli Risto.
"Ei papit ymmärrä pyytösanoja", tokasi Lassi vihaisesti. "Sinun pitää osata lukea sisältä ja ulkoa aapinen, lyhyt katkesmus ja pitkä katkesmus".