"Viihdy, lapseni", lohdutti majuri. "Minä olen pannut noutamaan välskäriä, tuossapa hän tulee!"
Välskäri alkoi heti varovasti tutkimaan haavaa. Hän sanoi: "Kylläpä osasi kanalia vaaralliseen paikkaan, hengen vaaraa minä en luule kuitenkaan olevan, luoti on onneksi tauonnut rintaluun nokkaan, josta sen voinee vetää ulos, mutta ei juuri tällä kertaa, sillä luoti on leikannut isomman suonen, josta on seurannut suuri veren tappio. Tälläkertaa ei ole muuta tehtävää kuin puhdistaa ja sitoa haava siksi kun sairas tointuu ja vähän vahvistuu".
"Elääkö Risto vielä?" huusi Anna riemuiten.
"Elää", vastasi välskäri.
"Oi, Ristoni", kuiskasi Anna.
Samalla aukeni Riston silmät. Hän kuiskasi heikosti: "Anna".
Anna riemuissansa oli juuri tarttumassa sylin sairaasen, kun välskäri tempasi hänen niskasta ja kiljasi: "Tyttö, et saa koskea sairaaseen!" Ristolle sanoi hän lauhkeasti mutta kovasti: "Et saa puhua sanaakaan, etkä liikauttaa mitään jäsentä. Laittakaa miehet paarit, joille sairas lasketaan ja varovasti kannetaan huoneesen".
"Niin, laittakaa paarit ja kantakaa sairas minun asuntooni", sanoi majuri.
"Ei, herra majuri, kantakaa sairas meille", pyysi Anna, kyynel silmin.
"Mistä sinä olet, tyttö", kysyi majuri.