"No, kun niin tahdotte, mutta te ette saa katsoa minun työhöni — katsokaa toisianne silmiin (itselleen: se lievittää sairaan kipua)", lausui tohtori.
Tohtori ryhtyi työhönsä ja lyhemmässä kuin minuutin ajassa laski hän luodin oikean käden sormilta vasemmalle kämmenellensä huutain riemuten: "Kas tässä! — sairaan henki on pelastettu!"
Samalla painuivat sairaan silmät umpeen, hän vaipui kuolon vaaleana vuoteesen.
"Herra Jesus! kuoleehan se", huusi Anna, vajoten pyörtyneenä laattialle.
Samalla aikaa kun välskäri puhdisti ja sitoi sairaan haavat, oli tohtorilla tekemistä saadaksensa Annaa tointumaan pyörryksistä. Hän vihdoinkin virkosi. "Onko Risto kuollut?", huusi Anna itkien.
"Elää Risto ja tulee elämään luonnolliseen kuolemaansa saakka, ellei pahempi murhaluoti häntä kohtaa. Sairas tosin on nyt heikko leikkauksen takia tapahtuneesta kivusta ja verentappiosta, joka heikkous tulee kestämään muutamia vuorokausia, — mutta mitään hengenvaaraa nyt enää ei ole", lohdutti tohtori Annaa, — ja jatkoi: "Majurin pyynnöstä en minä poikkea sairaan luota ennenkuin hänen paranemisensa on kaikille silminnähtävä".
"Minä varmaan olen nukkunut kauvan: unissani näin että Risto kuoli", lausui Anna yhä itkien.
"Älä nyt puhu mitään kuolemasta; vastahan teillä elämä aikaa — laita nyt vaan puolista, minulla ja ehkä muillakin on nälkä tämän verisen työn perästä!" lausui tohtori naurain.
"Oi kuinka tyhmä minä olen, kun en ennen ole ajatellut näin luonnollista asiaa — anteeksi taas!"
Puolinen ei viipynyt, se laitettiin talon erinäiseen siistiin ruokahuoneesen. Puolispöytään istuivat sekä vieraat että talon emäntä ja isäntä. Anna, jonka majuri, kuten kohtelias sotaherra ainakin, johdatti pöytään, pyysi anteeksi, ettei hän voinut istua, kun hänellä oli muuta hommaa ja sitä täytyi olla liikkeellä. Ruokaa ei ollut monta "räättiä", vaan puhdasta ja maukasta, pöytäkalut puhtaat, kun parhaassa herrastalossa. Vieraat ihmettelivät sitä puhtautta ja järjestystä, joka vallitsi tässä kaukaisessa sydänmaan talossa. Huoneitten laattiat ja huonekalut maalaamattomat, mutta välkkyvän puhtaat, vierashuoneitten penkit ja rahit peitetyt kauniilla ryijyillä, pöydät lumivalkoisilla pöytäliinoilla, kaikki kotitekoa j.n.e. "Se on tuo tyttö, niin nuori kun hän on, joka on järjestyksen pitäjä tässä talossa", sanoi majuri. "Sairas on tytön sydämmen lempi", jatkoi tohtori. "No, no, Risto on reipas ja kaunis poika", jatkoi hän hymyillen. "Ja Anna kaunis ja nerokas tyttö", myönsi majuri. "Minä olen Teille suuressa kiitollisuuden velassa, herra tohtori, kun olette pelastaneet pojan hengen, minä luulen hänestä tulevan kunnon miehen", jatkoi majuri.