* * * * *
Nyt lähtivät herrat matkalle. Sydämmellisillä molemminpuolisilla kiitoksilla ja tyytyväisyydellä erosivat vieraat ja talonväki. Olli meni taas toimeensa ja päästi isännän ottamaan vierailta jäähyväisiä.
Kun nyt nuoret kihlatut jäivät kahdenkesken, oli heillä luonnollisesti paljon puhumista. Ensiksikin katselivat he loistavia sormuksiansa. Anna hyppeli riemuissansa huudahdellen:
"Oi, Ristoni! nyt emme koskaan eroa, nyt et sinä enää lähde pois talosta, ethän?"
"No en!" vastasi Risto hajamielisesti tirkistellen sormustansa.
"Miksi näytät niin alakuloiselta, Ristoni, etkö ole iloinen?" kysyi
Anna allapäin.
"Olen kyllä iloisempi, kun olisin voinut toivoakaan, rakkain Annani, mutta".
"Mutta?"
"Anna anteeksi, Annani, hajamielisyyteni, tulin näet ajattelemaan majurin sanoja, jotka hän kuiskasi minulle sormuksen annettuansa".
"Mitä hän sanoi, sano, sano, Ristoni?"