Majuri sanoi: 'sormuksen sormessasi sain äidiltäsi, se on kallis kappale sekä sinulle että minulle'. Kun näki, että hämmästyin, jatkoi hän: 'Vaiti, vastedes saat ehkä tietää enemmän'".
"Mitähän se merkitsee?" arveli Anna kummastellen.
"Kas sitä en ymmärrä", vastasi Risto.
"Vastedes saamme tietää enemmän. Odotamme siis, ole nyt iloinen
Ristoni!" viserteli Anna.
"Iloinen kyllä olen, iloisempi kuin voit arvatakaan Annaseni! Saati vaan saamme rauhaa viholliselta, niin on onnemme täydellinen, eikö niin, kultaseni?" lausui Risto ihastellen.
"Niin Ristoni, oma Ristoni!"
Noin kuukauden kuluttua majurin matkustuksen jälkeen oli Risto täydellisesti terve. Hän oli varoillaan vihollisen suhteen, lähetti rajamaille tiedustelemaan vihollisen liikkeitä, vaan kaikkialta kuului rauhaa.
Eräänä päivänä saapui sotapäälliköstöltä kaksi lähettilästä, jotka juhlallisesti jättivät Riston kersantiksi nimityskirjeen sekä valtuutuksen paikkakunnan päällikön poissa ollessa käskeä koolle väkeä vihollisen lähestyessä. Samalla kertaa sai Risto säädetyn, arvonsa mukaisen sotilaspuvun. Anna sattui sillä kertaa olemaan kylässä. Aikeessa tehdä Annalle äkki-ihastuksen kotiin tullessa, pukeutui Risto sotilaspukuunsa ja pisti uudet virsut jalkaansa. Kun Anna tuli kotiin ja astui vierashuoneesen, näki hän nuo kaksi lähettilästä nousevan istualta seisallensa tervehtien häntä. Kolmas "vieras" seisoi toisen huoneen ovella kynnyksen takana niin ettei virsut näkyneet ja huusi ruotsiksi! "Päivää Anna".
"Päivää, päivää", vastasi Anna samalla kielellä.
"Onko nuori tohtori ruvennut sotapalvelukseen?" kysäsi Anna.