"Olen", vastasi Risto, koettaen muuttaa ääntänsä.
"Mihinkähän Risto on mennyt silläaikaa kun käväin kylässä, minäpä lähden etsimään häntä, olkaa niin hyvät ja istukaa niin kauvan, hyvät herrat!" lausui Anna. Lähettiläät selittivät heillä ei olevan aikaa viipyä, jonkatähden sanoivat jäähyväiset Annalle. Kolmas vieras (Risto) sanoi haluavansa tavata Ristoa ja odottavansa kunnes hän tulee. Anna juoksi huoneesta huoneeseen ja kyseli väeltä mihin Risto oli mennyt, kävi "väkituvallakin" (Ollin luona). Mutta Ristoa ei näy eikä kuulu.
Risto asettautui oven pieleen, josta Annan piti tulla takasin. Anna tuli norpolla nokin ja läähättäen ovesta sisälle.
"Eikö löytynytkään Risto?" kysäsi Risto.
"Eihän sitä löydy, minä en ymmärrä olisiko mennyt metsään", sanoi Anna katsomatta vieraaseen. Risto kääräsi käsivartensa Annan kaulaan ja veti Annan pään niin liki rintaansa, että Anna ei voinut katsoa pahantekiää silmiin ja kuiskasi: "Lähdemme yhdessä etsimään".
Anna huusi hämmästyneenä: "Hyi, herra, ette saa koskea minuun!" kiskoi kaikin voimin irti itsensä ja juoksi toiseen päähän huonetta.
"Anna!" huudahti Risto vihdoin ääntänsä muuttamatta.
Anna kääntyi huutajaan päin ja huusi vuorollaan:
"Risto! mitä kummitusta tämä on?" ja juoksi Riston syliin. Samalla astuivat poistuneet lähettiläät sisälle naurain täydestä kurkusta: "Jopa löytyi Risto!"
"Häijy Risto, hyi kun narraat omaa Annaasi; olin vähällä juosta karkuun koko talosta".