Kumppanit syleilivät toisiansa vakuuttaen uudelleen toisillensa molemminpuolista vilpitöntä ystävyyttä.
"Etkö tahdo katsoa sairasta?" kysäsi Olli.
"No jos kävisimme katsomassa Jussi-parkaa.
"En minä saata häntä raukkaa nähdä", lausui Anna.
Risto ja Olli astuivat sairashuoueesen.
"Tunnetko minua Jussi, kuinka se on nyt sinun laitasi?" kysyi Risto liikutettuna.
"Tunnen, herra kersantti, pahoin asiani, kun majuri on tullut pahain kielten kautta siihen luuloon, että olisin tahtonut teitä murhata, joka kuitenkaan ei koskaan ole ollut aikeeni. Olkaa siis hyvä ja rukoilkaa majuria minun puolestani poistamaan epäluulonsa, kyllä majuri teitä uskoo ja päästää minun vapaaksi, jos paranen tästä syyttömästä taudistani", katkeroi Jussi.
"Kuule roistoa mitä se on kehrännyt kokoon", huusi Olli.
"Etkö ampunut kersanttia pensaasta, jonne kiiressäsi unhotit puukkosi, jota paitse Anna oli jo ennen nähnyt väjymisesi ja tuntenut sinun, katala. Tämä kaikki ei ole totta eikö niin, paholainen?" jatkoi Olli.
"Puukko kyllä on ollut aikoinaan minun, mutta sen olen kadottanut monta päivää sitten, enkä siis voi ymmärtää kuinka se oli joutunut paikalle, josta se on löydetty. Mitä taas Annan keksintöön tulee, niin on hän täydellisesti erehtynyt", väitti Jussi.