"Kirjoita heti, Risto, majurille, että hän määrää kuolemani tavan", pyysi Olli.
"Ole nyt huoletta, Olli, koko asiasta", lohdutteli Risto.
"No mutta millä minä pidän yllä viheliäistä elämääni? Palvelukseni olen menettänyt ja kerjäämään en rupea!"
"Palveluksesi menetit sen vuoksi, kun pidit tulla sotapalvelukseen, jossa vielä olet", sanoi Risto.
"Kaunis sotapalvelia, päästää vangitun petturin karkuun; sitä paitsi ei minulla nyt enään ole mitään tekemistä, sota tällä kertaa on loppunut, kuolema siis ainoa minun osalleni", vastasi Olli yhä katkeralla mielellä.
"On kait tässä talossa työtä ja ruokaa Ollille. Ole huoletta siitä asiasta", lausui isäntä. "Mitä taas vangin karkaamiseen tulee", jatkoi hän, "niin on se oikeastaan minun syyni. Asia on tällainen: seinän alla, josta vanki on karannut, oli ennen vanhaan nauriskuoppa, johon oli käytävä eli reikä uunin solasta. Kuoppa tukittiin jo minun nuoruuteni aikana, ja tukkiminen tapahtui ehkä huolettomasti. 'Mieron-Saara' oli niinä aikoina ruotityttönä tässä talossa ja ehkä hän, joka jo lapsuudestansa oli varas ja pitkin matkaa kaikenlaisen pahantekiä, oli keksinyt tämän seikan. Minun olisi pitänyt ilmoittaa tästä, vaan olin unhottanut koko asian. Siis pääasiallisesti on tapaus minun syyni",
"Ei ole kenenkään muun kun minun syyni, minun olisi pitänyt tarkemmin ottaa selvä kaikista kohdista", väitti Olli.
"Ole nyt levollinen Olli, teemme työtä yhdessä ja kun talvi tulee, lähdemme jäniksen pyyntöön, muistatko 'lisäsanat'", lausui Risto irvistellen.
Olli vastasi naurahtain: "Poikatemput eivät enään auta, nyt ovat miehen tosiasiat käsillä".
* * * * *