Johdatus Lukemiseen.
Satujen alku on varsin vanha. Niitä tavataan kaikissa kansakunnissa jo sivistyksen alkeissa, vaikka niitä ei paljosti ole kootuksi tullut. Vanhin meidän tietoomme saatu kokous on Arabialainen Viisaan Lookman'in nimellä, jonka arvataan eläneen Kuningas Salomon aikoina ja olleen ainakin vapaan, jollei peräti kansakuntansa pään (Emir). Muutoin tiedämme itäisellä maalla vertauksia vahvasti harjoitettavan; ja vertauksista satuihin ja saduista vertauksiin ei ole pitkä askel. Mutta erinäisistä, moninaisissa tiloissa erityisiltä ihmisiltä jutelluista saduista ei tullut Euroopalaisen sivistyksen alkupesässä mitään kunnollista riviä eli kokousta ennen kun juuri Atheenin loistavimmana aikana Phrygialainen Aisoopos niitä näkyy kaikkinaisiin asioihin ja tapauksiin sovittaneen; lienee hänellä sitte jo kotomaaltansa joku alkuperäinen saturunsaus ollut, taikka niin nerokas äly, että hän paikalla taisi ajatuksensa satupukuun niin somasti sovittaa, että hän jutuillansa sai Atheenilaisen, mielen terävyyttä rakastavaisen, kansan innokkaasti ihastumaan; josta sitte seurasi että hänen satujansa kokoamalla koottiin.
Miten Aisoopos Atheeniin ja Phaidros Roomaan tullut lienee, siitä ei näissä saduissa, eikä muutoinkaan, ole mitään vakavaa tietoa; sillä Franskalaiselta de la Fontainelta Planudeen nimellä kerrottu juttu Aisoopon elämäkerrasta on enemmän Markolphon tai Ulspeilin mukainen kun toden näköinen. Kumpikin näkyy vasta nuorella miehen ijällä kotoa muuttaneen. Lieneekö Aisoopos otettu sodassa, joita siihen aikaan Vähän Aasian Greikalaiset asukkaat Atheenilaisten avulla pitivät Persialaisten vallotusvehkeitä vastaan, ja sen aikaisen tavan mukaan sitte orjana pidetty. Että hän Atheenilaisille oli hyvin tuttu ja nerostansa kunnioitettu [A. Gellii Noct. Att. II: 29], se näkyy toisen kirjan päätöksestä. Phaidron tulo Roomaan on myös tietymätön ja samaten hänen toimituksensa Auguston hovissa. Jos luulla olisi luvallinen, niin luulisin häntä pidetyn Lukijana (anagnostes), joita sen aikaiset valtavat Roomalaiset pitivät useampia, ja joiden virka oli huvittaa isäntiänsä ja vieraita aterian aikana, taikka kirjottajana (librarius), joiden tuli kopioita kirjoja niistä, kuita isäntä oli käsiinsä saanut. Nimi Phaidros, loistava, kirkas, lieneekö alkuinen ollut, vaiko vasta orjana annettu, on myös tietymätön asia.
Muutoin on Phaidron myöhemmästä elämäkerrasta kirjamme tarkastaja Christ. Timoth. Dressler latinaisessa esipuheessansa _Teubner_iläiseen ylöspanoon kokenut kaikki koota, mitä hänestä ja kirjansa vaiheista vainkin vielä ilmiin saada taidetaan [M. Fab. Quintilianus, Inst. Or. X: 1].
Paitsi näitä tässä suomennettuja viittä kirjaa on mainittu Dressler saanut kokoon useampia, joita niihin lisänä liittänyt on.
Kirjan kunniaksi sopii tässä sanoa, että latinan kieli siinä on mitä selvintä, sanarikkaus suuri ja värsy niin huokeasti juokseva, kuin tänlainen värsy joinkin olla taitaa. Nämä edut, ynnä huvittava aine, tekevät tämän kirjan hyvin sopivaksi melkein ensimäiseksi latinan kielen oppikirjaksi.
Värsyjänsä Phaidros kutsuu Senarii, kuutoisiksi, kuus-jalkaisiksi eli kuus-askelisiksi, kuiden askelmat aina olivat iambit (v —), lyhykäinen eli hieno eli matalempi sanajäsen edellä ja pitempi eli lujempi perässä, juuri niin kuin astuessa jalan nostaminen vähemmän kuuluu kun laskeminen.
Tämänlainen värsy kuvataan näin:
näin: z — v — v — v — v — v —, ja
luetaan: Jo saat ti hä nen ke too ki pakoit semaan, taikka
latinaksi: Athe nae quum flore rent ae quis le gibus
Procax liber tas ci vita tem mi scuit
Frenum que sol vit pri stinum licen tia.
Hinc con spira tis fa ctio num par tibus,
Arcem tyran nus oc cupa vit Pi sistratus &.
Tässäkin jo näkyy luonnostansa pitkä sanajäsen (syllaba) käytettävän lyhyen verosta niinkuin: nae, rent, li, fre ja hinc [Systole longam corripit, at Diastole contra], ja myös kaksi lyhyttä pistettävän yhden pitkän siaan, niinkuin: stratus; mutta useasti pistetään kaksi syllabaa lyhykäisenkin siaan, niinkuin: